
Laitilan kaupunki järjestää Suomen itsenäisyyspäivänä kaikille kuntalaisille tarkoitetun juhlan kaupungintalolla kello 12. Tilaisuuden juhlapuhujaksi on kutsuttu kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Kuusisto. Pekka Kuusisto on myös Varsinais-Suomen maakuntahallituksen varapuheenjohtaja ja Suomen Urheiluliiton hallituksenjäsen. Hän on siviilissä elämänturvaaja, kahden lapsen isä ja vapaalla urheiluseura-aktivisti.
Tilaisuudessa esiintyy ukrainalaisten lasten kuoro sanoin ja sävelin. He kertovat meille ajatuksiaan itsenäisyydestä. Tilaisuudessa kuullaan musiikkia Laitilan Soittokunnalta ja Laitilan Mieslaulajat esiintyvät. Kahvitarjoilun hoitaa Laitilan Marttayhdistys.
Aamun jumalanpalveluksen toimittaa seurakuntapastori Henry Hemanus. Sankarihaudalla puhuu reservin alikersantti Tero Vuorela. Seppeleenlaskijoina Sankarihaudalle ja Karjalaan jääneiden muistomerkille toimivat Sirpa Saarela (Kaatuneitten omaiset), Janne Kuusisto (Laitilan kaupunki) sekä Anna ja Kari Kesäläinen (Karjalaseura).
Laitilan urheilutalon yläkerrassa on Laitilan Patria-killan perinnetila, jossa on Laitilalaisia henkilökuvia sotavuosilta -näyttely avoinna itsenäisyyspäivänä.
Paloaseman pihalta alkuillasta lähtevä soihtukulkue on Laitilassa yli 60 vuotta vanha perinne. Soihtukulkue on tarkoitettu kaikille nuorille. Järjestelyissä ovat mukana Laitilan Lumikit ja Laitilan Eräsissit sekä liikenteen ohjauksessa Laitilan VPK.
Soihtukulkueeseen osallistuvia lapsia ja nuoria pyydetään paikalle kello 16.30 soihtujen jakamista ja kulkueen järjestäytymistä varten. Alle kymmenvuotiaat voivat olla mukana kulkueessa omien kynttilälyhtyjen kanssa sekä myös ilman lyhtyä.
Sankarihaudalla puhujina abiturientit Otava Askola ja Niklas Tähtinen. Ajoneuvoliikenne katkaistaan hetkellisesti kulkueen ajaksi.