Presidentillistä menoa

0

Tatu Ujula

Suomalaiset ovat lainkuuliaista kansaa. Punaisiin valoihin pysähdytään tunnollisesti, vaikka yhtään autoa ei ole kurvaamassa kohti suojatietä.

Samoin lounasravintolassa kalapuikkoja kalastetaan lautaselle vain se sallittu neljä kappaletta. Jos viides eksyy mukaan, tunnontuskilta ei voi välttyä. Yhdessä asiassa suomalaisten velvollisuudentunto on kuitenkin rapautunut. Vaaleissa ei viitsitä enää äänestää.

Esimerkiksi viime kuntavaaleissa vain reilut puolet suomalaisista käytti äänioikeuttaan. Nukkuvien puolue olisi voinut keikauttaa vaalituloksen kerralla ympäri.

Tilastokeskuksen mukaan äänestysaktiivisuus oli matalin sitten vuoden 1945 vaalien. Sen sijaan virkistävä poikkeus sääntöön ovat olleet presidenttivaalit. Presidentinvaalit vetävät äänestäjiä uurnille kuin hunaja kärpäsiä.

Seuraavat presidentinvaalit käydään tammikuussa 2024. Voisi sanoa, että vaaleihin on vielä jokunen tovi aikaa. Silti keskustelu presidentinvaalien ympärillä käy jo kuumana.

Suomen tasavallan 12. presidentti Sauli Niinistö istuu parhaillaan toista kauttaan. Maamme perustuslain mukaan hän ei siis voi olla seuraava presidentti. Siihen varmuudet sitten loppuvatkin.

Kenestä oikein tulee seuraava presidentti? Monesti valittu henkilö on ollut monessa liemessä keitetty politiikan moniottelija. Esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin, professori Alexander Stubbin ja ulkoministeri Pekka Haaviston nimet ovat nousseet esille. Politiikan konkarien rinnalle on noussut musta hevonen: Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

Aaltolan suosio on sikäli yllättävä, että hän ei ole edennyt urallaan tyypillistä poliittista reittiä. Politiikan ulkopuolisena hän on tullut tunnetuksi asiantuntijavieraana esimerkiksi televisiossa. Aaltola on toppuutellut vellovaa keskustelua ja ilmoittanut ettei ole asettumassa ehdolle.

Martti Ahtisaari nousi aikoinaan päivänpolitiikan ulkopuolelta presidentiksi. Temppu ei ole mahdoton.

Oli miten oli, presidenttipelistä on odotettavissa jännittävä. Mauno Koivisto hoiti Suomen pankin pääjohtajuutta ennen presidenttiyttään. Täsmälleen samaa vaativaa tehtävää, josta nyt vastaa Olli Rehn.

Tuleva presidentti hoitaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Siinä Stubbin ja Haaviston kansainvälinen kokemus olisi taatusti etu.

Tätä kirjoittaessa on kuitenkin vain yksi varma presidenttiehdokas. Nimittäin Liike Nytin ehdolle asettama Hjallis Harkimo. Harkimo voi kuitenkin olla varma, että kovia haastajia hänellä tulee näissä karkeloissa riittämään.

Kirjoittaja on kotoisin Laitilasta ja työskentelee Ypäjän kunnanjohtajana.