Rautainen ammattilainen yrittäjien tukena– Esa Nieminen on yksi Varsinais-Suomen 150 yrityskummista

0
Yrityskummi Esa Nieminen on aloittamassa päivystykset Laitilassa keskustan kehittämishankkeen tiloissa.

Esa Nieminen on toiminut jo lähes yhdeksän vuotta yrityskummina. Nieminen päivystää kerran viikossa Uudessakaupungissa. Nyt hän on aloittamassa päivystysvuorot myös Laitilassa.

– Laitilassa on paljon maantalousyrittäjiä. Heillä on oma verkostonsa. Yrityskummi voi olla täällä tukena esimerkiksi aloitteleville yrittäjille.

Nieminen rohkaisee kuitenkin kokeneempiakin yrittäjiä ottamaan yhteyttä, jos haluaa sparrata jonkun kanssa yrityksen liiketoimintaa. Kaksi koronavuotta ovat olleet monille yrittäjille raskaita. Liiketoiminnassa on saattanut tulla seinä vastaan.

–  Jos talous on kiristynyt, saattaa pinnakin kiristyä. Se saattaa heijastua perheeseen tai parisuhteeseen.

Tässä tilanteessa Nieminen patistaa tulemaan juttelemaan hänen kanssaan. Yrityskummin kanssa voi keskustella yrityksen asioista luottamuksellisesti. Palvelu on maksutonta.

– Varsinais-Suomessa on noin 70 aktiivista yrityskummia ja kaikkiaan yrityskummeja on 150. Tästä joukosta löytyy paljon esimerkiksi lainopillista tietoa, mutta myös esimerkiksi apua markkinointiin tai asiakashankintaan.

Niemisen oma tausta on johtajakoulutuksen puolella. Hän on työskennellyt Johtamistaidon opistolla viimeiset 19 vuotta kehittämispäällikkönä. Työ on ollut hyvin vankka “oppikoulu” yritystoimintaan, sillä hän on kehittämispäällikkönä konsultoinut useita yrityksiä.

Yrityskummilta voi saada tukea hyvin laaja-alaisesti. Aloittelevat yrittäjät voivat kysellä yrityskummilta esimerkiksi siitä, miten tehdä verkostokauppaa, mistä löytää asiakkaita ja miten asioita voi tuotteistaa.

– Hinnoittelu on usein yksinyrittäjälle vaikeaa. Yrittäjästä tuntuu, että kehtaako pyytää näin kovaa hintaa, mutta kun pohdimme asiaa, hinnoitteluun löytyy oikea näkökulma. Yrittäjähän tarjoaa toisille ratkaisuja ja ratkaisu voi olla hintavakin.

Kokenut yrittäjä voi kaivata neuvoja esimerkiksi sukupolvenvaihdokseen tai yrityksestä luopumiseen. Ratkaisu on yrittäjälle aina kova paikka, minkä Nieminen ymmärtää hyvin.

– Onhan yritys yrittäjälle kuin oma lapsi. Tuntuu siltä, että osaako kukaan muu hoitaa yritystä yhtä hyvin.

Niemisellä on työnohjaajakoulutus ja hän kokee siitä olevan hyötyä. Tärkeintä yrityskummin on osata kuunnella yrittäjää tarkasti. Hän sanoo, että yrityskummi kattaa tietonsa kuin buffetpöydän. Yrittäjä valitsee, mitä ottaa.

– Vaikka saarnaisin kuin enkeli, yrittäjä ratkaisee, mitä tekee. Valitettavasti kaikki tarinat eivät pääty onnellisesti, hän myöntää.

Valtaosa yrityskummin pakeille hakeutuvista ovat yksinyrittäjiä tai sitten sparrausapua hakevat yrityskumppanit. Yrityskummi voi tukea myös yrityksen toimitusjohtajaa, joka kokee jäävänsä ratkaisujensa kanssa yksin. Yrityskummi on aina objektiivinen keskustelukumppani.

Esa Nieminen on tehnyt työuransa ja asunut perheineen pääkaupunkiseudulla. Kun hän ja vaimo lähestyivät eläkeikää, he halusivat muuttaa lähemmäs rakasta mökkipaikkaansa, Pyhärantaa.

– Aluksi harkitsimme muuttavamme Laitilaan, mutta kun meillä on paatti, päädyimme Uuteenkaupunkiin.

Nyt elämä on asettunut Vakka-Suomeen. Esa Nieminen kertoo heidän viihtyneen täällä hyvin. Lapset asuvat yhä pääkaupunkiseudulla, mutta käyvät usein täällä.

– Emme jääneet kaipaamaan Helsingistä mitään, hän myöntää.