Pyhärannassa – kuten muuallakin Suomessa – seurakunnan toiminnan haasteena ovat laskevat verotulot. Lisäksi seurakunta painii samojen asioiden kanssa kuin kunnat, yritykset ja yksityiset kotitaloudetkin. Sähkön hinta nousee ja inflaatio kasvaa.
Pyhärannan kirkkoherra Riitta Komun mukaan kuluvan vuoden tilinpäätös on kallistumassa negatiiviseksi.
– Uskoisin kuitenkin, että jos saamme Pietilän testamenttirahat käyttöön tämän vuoden puolella, tilinpäätös on positiivinen, Komu arvelee.
Pyhärannassa käytiin viime kevään tuta-neuvottelut, mutta niiden vaikutukset eivät irtisanomisaikojen vuoksi ehdi näkyä tämän vuoden tilinpäätöksessä.
Talouden lisäksi seurakunnan päättäjien haasteena on miettiä, miten seurakunnan toiminta järjestetään pienentyneellä henkilöstöllä.
– Tässä kysytään myös seurakuntalaisilta kärsivällisyyttä ja joustoa sekä sen myöntämistä, että ajat jonkun verran muuttuvat.
Yksi seurakuntalaisissa huolta ja suruakin herättänyt muutos liittyy kanttorin viran täyttämättä jättämiseen. Pyhärannan pitkäaikainen kanttori Kari Kesäläinen on jäämässä eläkkeelle, ja Pyhärannassa on jo nyt käytetty niin sanottuja keikkakanttoreita. Keikkakanttoreita tullaan käyttämään jatkossakin, sillä on päätetty että osana talouden tasapainottamistoimia kanttorin virkaa ei toistaiseksi täytetä.
Kaiken taustalla on myös se suuri kysymys siitä, jatkaako Pyhärannan seurakunta tulevaisuudessa itsenäisenä vai onko edessä seurakuntaliitos tai syvempi yhteistyö naapuriseurakuntien kanssa. Kirkkoneuvosto päätti, että liitoksesta lähdetään keskustelemaan lähiseurakuntien kanssa, mutta käytännössä asia jää uuden valtuuston työlistalle.
Komu kannustaa kaikkia miettimään sitä, mitä seurakunnan itsenäisyys itselle merkitsee.
– Onko se sitä, että seurakunnan nimi säilyy, tutut työntekijät säilyvät tai että seurakunnan toiminta säilyy. Tällaista keskustelua on hyvä käydä.
Komu on ilmoittanut jäävänsä tulevana keväänä eläkkeelle. Hän nostaakin esiin liitos- ja yhteistyökuvioihin liittyvän kysymyksen siitä, voisiko Pyhärannassa jatkossa toimia kappalainen kirkkoherran sijasta. Kirkkoherran palkkakustannukset ovat pienelle seurakunnalle suuret ja toisaalta vaatimukset seurakunnan korkeinta viranhaltijaa kohtaan kovat.
– Tänä päivänä viranomaisvaatimukset ovat niin kovia ja laajoja, että pieni seurakunta ja sen työntekijät ovat todella kovilla. Virheitä ei saisi tehdä.
Komulla on viesti tuleville valtuutetuille.
– Toivon valtuutetuilta yhteistyökykyä, demokraattista päätöksentekoprosessia, kokonaisuuden hahmottamista ja seurakunnan ydin tehtävän muistamista, joka kätkeytyy sanomaan Jeesuksesta Kristuksesta.
Pyhärannassa äänestetään ennakkoon
8.–12.11. kello 9–18 Kirkkoherranvirastossa
9.11. kello 14–18 Ihoden koululla
10.11. kello 14–18 Reilan koululla
Varsinaisena vaalipäivänä 20.11. äänestyspaikkana toimii kirkko. Äänestysaika on kello 11–20.
Pyhärannassa on ehdolla 21 ehdokasta.