Valon kajoa mieleen ja pyörään

0

Marraskuu on alkanut utuisena, sateisena ja pilvisenä. Ilmatieteen tilastot osoittavat, että harmaata on odotettavissakin.

Turun Artukaisten havaintoaseman mittausten mukaan marraskuussa on keskimäärin 34 auringonpaistetuntia. Jokaisesta auringon näyttäytymisestä kannattaa siis imeä valoa, tai edes sen kajoa, varastoon.

Alati kasvavasta pimeydestä, synkkyydestä ja hiljaisuudesta voi myös löytää nautintoa. Pysähtyminen, rauhoittuminen ja hiljentyminen tekevät hyvää maailman pauhuissa.

Joskus kannattaa sammuttaa valot ja antaa aistien herkistyä. Pimeys voi tarjota suojaa ja turvaa, kunhan antaa silmien tottua hämärään.

Pimeyden suojasta eivät kuitenkaan nauti liikenteessä pyöräilijät, kävelijät ja sähköpotkulautailijat. Laitilassa liian moni kulkee ilman valoja ja heijastimia, vaikka hämärä laskeutuu jo aikaisin iltapäivällä.

Laitilassa on surtu tänä vuonna jo kahta kuolemankolaria. Myös vakavia loukkaantumisia on sattunut. Kukaan ei halua traagisia kohtaloita yhtään enempää.

Kotona kannattaa tarkistaa, että jokaisen perheenjäsenen pyörän etu- sekä takavalo toimii ja että takeissa on kiinni heijastimet.

Joulukuussa auringonpaistetunnit vähenevät entisestään keskimäärin 24 tuntiin. Joulukuussa on kuitenkin jo käänne nähtävissä, kun talvipäivänseisausta vietetään ennen joulua. Pian taas kylvetään valossa.

Iida Kauppi

iida.kauppi@laitilansanomat.fi