
Arto Kanerva
Laitilan-Pyhärannan yrittäjien ja Laitilan kaupungin yhteinen joulunavaus keräsi jälleen torin täyteen väkeä. Päivän päättänyttä ilotulitusta oli seuraamassa monisatapäinen yleisö.
Yrittäjien puheenjohtaja Jarno Helistölä muistutti yleisöä tänäkin vuonna siitä, että lahjat ja muutkin joulun hankinnat kannattaa tehdä paikallisista liikkeistä, koska paikalliset palvelut säilyvät vain niitä käyttämällä.
Oman puheenvuoronsa piti myös Päivi Saari, joka ottaa vuodenvaihteessa vastaan yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajuuden.
– Pimeys, tuuli ja sade yrittävät lannistaa mielen ja painaa pään maata kohti. Silloin, kuin varkain alkaa joulun odotus vallata mieliä. Sen tuoma mielikuva iloisista hetkistä ja kiireettömyydestä alkaa tuoda uutta iloa ja innostusta. Talojen ikkunoihin alkaa syttyä toivoa antavia valoja, tähtiä, sydämiä ja valoketjuja, Saari kuvaili.
Saaren mukaan erityisesti näinä aikoina perinteet ovat tärkeitä, koska ne tuovat turvaa ja jatkuvuuden tunnetta.
– Iloitaan siis näistä kauniista valoistamme ja annetaan joulun odotuksen ja innostuksen vallata mielet, Saari totesi.
Itsekin kivijalkakaupan edustajana Päivä Saari sanoo, ettei pelkkä perinteinen kauppa enää nykyään riitä, vaan sen rinnalla pitäisi olla myös verkkokauppa vaikka kivijalkakaupalla on puolensa.
– Onhan se nyt selvä, että pienissä paikallisissa liikkeissä asiakas otetaan ihan eri tavalla huomioon ja palvelu on aivan toista luokkaa kuin isoissa kaupoissa. Voi tulla rauhassa tutustumaan ja moikkaamaan, katsomaan valikoimaa ilman ostopakkoa.
Lauantain iltapäivä oli joulunavauksen merkeissä täynnä ohjelmaa. Poukan talon perinteinen joulupuuro, joulutori, joulupukki lapsia tapaamassa, jouluista musiikkia, jouluvalojen sytytys, tiernapojat ja lopuksi komea ilotulitus.
Joulupuuron menekki on aina varma. Lea Koskinen muisteli, että parhaimmillaan on joskus mennyt yli 200 annosta.
Eino Suominen tuli Poukan talon puurolle Ruskolta. Tämä alkaa vaikuttaa jouluperinteeltä, koska hän on käynyt paikalla jo yli kaksikymmentä vuotta.
– Puuro on aina hyvää ja lisäksi tässä Poukan talossa on oma erikoinen tunnelmansa. Tuvan sisusta tuo aina muistoja mieleen, iso uuni ja ruisleivät orsilla. Tämä on joka kerta omalla tavallaan pysäyttävä kokemus, kun väkisinkin alkaa tässä penkillä istuessaan miettiä, millaista elämä tässä tuvassa on aikoinaan ollut.
Yläasteen 8E:n iloinen ryhmä pisti torille pystyyn oman joulukojunsa, jossa myivät jouluisia pipareita, pikkupizzoja ja kaikkea muuta hyvää. Kaikki ihan omin käsin tehtyjä.
Christina Forsström oli lastensa Ilari ja Veeti Kenttan kanssa ensimmäisten joukossa tapaamassa joulupukkia, ja pojat pääsivät kertomaan lahjatoiveistaan.
– Ihan hyvillä mielin tässä joulua odotetaan, ja sitä vietetään perinteitä kunnioittaen. Pojat odottavat kovasti joulupukkia. Nuorempaa hiukan jännitti ensitapaaminen pukin kanssa, mutta hyvin siitä selvittiin. Nyt sitten odotetaan, että päästään katsomaan ilotulitusta, Forsström sanoi.