Laitilan Sanomien joulusarjan kolmannen osan pukin parran takana hymyili laitilalaiskilpakävelijä Venla Laiho . Laihon tärkeisiin jouluperinteisiin on jo vuosien ajan kuulunut aattoaamun pitkä juoksulenkki. Turku juoksee -ryhmän yhteislenkillä on mittaa 20–30 kilometriä. Lenkille voi osallistua kuka tahansa. Laiho kuitenkin myöntää, että ryhmän vauhti on melko kova. Yhteisen aattolenkin lisäksi ryhmä treenaa yhdessä viikottain.
– Lenkin jälkeen syödään riisipuuroa ja sitten lähdetään katsomaan joulurauhan julistus. Sen jälkeen lähdetään Laitilaan, hän kertoo.
Laitilassa Laiho viettää joulua rauhallisissa merkeissä vanhempiensa luona. Jouluruokien suosikkeihin kuuluvat salaatit, laatikot ja joulukala. Makeita herkkuja Laiho ei tule juuri kaipaa.
– Itsetehtyjä pipareita ja kakkuja syön, ja jokunen kakku tulee jouluksi tehtyä.
Joulussa Laiholle on tärkeää viettää aikaa yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa.
– Sellainen yhdessäolo, rauhallisuus, sellaisten ystävien ja sukulaisten tapaaminen, joita ei muuten tule nähtyä, on joulussa parasta. Ja tietenkin se, että on aikaa liikkua ja syödä.
Perinteisen Laitilassa vietetyn joulun sijaan olisi joskus mukava viettää joulu läheisten kesken reissussa, esimerkiksi Lapissa, jos etelästä loppuvat lumiset joulut.
– Yhteislenkki on kiva perinne, mutta voisihan sen joskus korvata myös pitkällä hiihtoretkellä.
Laiholla on fysioterapeutin tutkinto. Liikunnan ja terveystiedon opettajan sekä luokanopettajan opinnot ovat jo loppusuoralla.
– Gradu on vielä hieman kesken.
Gradun teon ohessa Laiho toimii opettajan sijaisena. Työpäivät ovat melko lyhyitä, mikä on hyvä, sillä kilpakävelijä treenaa päivittäin. Talvikaudella hän treenaa kerran päivässä ja yhteensä 15 tuntia viikossa. Tehokkaan treenin tukena on arkiliikunta. Laiho kertoo taittavansa työmatkat muun muassa pyöräillen.
Seuraavalle kisakaudelle ei ole vielä asetettu tarkkoja tavoitteita. Laiho kertoo, että hänelle on nyt tärkeintä saada itsensä hyvään kuntoon. Koronavuosien aikana sairastumisia oli vähän, mutta hyvän kesäkauden jälkeen alkanut syyskausi on ollut rikkonainen ja sairaspäivien täyttämä.
Viime kesänä Münchenin EM-kisoissa debytoineen Laihon mielessä siintävät jo tulevat arvokisat.
– Sitä ennen pitäisi kuitenkin saada kaikki kuntoon ja alle terveitä harjoituspäiviä. Ensimmäinen tavoite olisi päästä ehjänä maaliskuun etelänleirille ja palata sieltä sulalle asfaltille hyvässä kunnossa.