
Laitilan kaupunginhallitus myönsi Jazzkukko ry:lle 7 000 euron suuruisen tuen, jota vuosittaista jazzfestivaalia järjestävä yhdistys oli hakenut tämän vuoden tappioiden kattamiseksi. Jazzkukko kertoo tukihakemuksessaan tappioiden suuruudeksi noin 10 000 euroa.
Jazzkukko perustelee tuen tarpeen johtuvan koronapandemiasta, sillä sen vaikutuksesta yleisömäärät useilla festivaaleilla ovat pienentyneet. Yhdistys nostaa hakemuksessaan esiin muun muassa Naantalin Musiikkijuhlien ja Uudenkaupungin Crusell-festivaalin yleisökadon ja tappiot, joita Naantali ja Uusikaupunki ovat myöntämillään reiluilla avustuksilla paikanneet.
Yhdistys vetoaa anomuksessaan kaupunkiin muistuttamalla esimerkiksi siitä, miten kulttuuriin investoimalla voi saada aikaan positiivisen kierteen kunnan taloudessa ja että kulttuuriala työllistää sekä tuo matkailijoita ja sitä kautta myös rahaa kuntaan.