Laitilan jouluaaton musiikkiperinne jatkuu

0
Jouluna voi antaa lahjaksi aikaa lähimmäisille.
Arkistokuva

1950-luvulla J. U. Kanervan johtama Laitilan Yhteiskoulun torvisoittokunta ei aavistanut, että sen aloittama joulusoiton perinne tulisi jatkumaan jonnekin 2020-luvulle – ja toivon mukaan jatkuu aina vaan. Perinteet syntyvät, niitä ei luoda.

Tänäkin jouluaattona kello 11 Laitilan soittokunta esiintyy Osuuspankin edessä. Musiikkituokiossa kuullaan Enkeli taivaan, Oi sä riemuisa, Jouluyö, juhlayö, Nyt riemuiten tänne, Riemuitse, tytär Siionin sekä Maamme.

– Yleisö on tervetullutta kuuntelemaan ja virittäytymään joulun tunnelmaan paikallisin sävelin, soittokunnasta vinkataan.