Palke 5 sai oman Puodin valmistamilleen tuotteille

0
Palke 5 on saanut pihaansa sen tekemiä tuotteita myyvän Puodin. Myymälän vastaavana toimii työnjohtaja Annikki Mäkinen.

Innostus väreilee vähintään yhtä konkreettisena kuin lähellä lepattavan ulkolyhdyn liekki, kun Palkkeen väki esittelee uutta kädentaitotuotteidensa myymälää, Puotia. Sellainen on avattu viime viikolla Palke 5 pihalle ja myytävistä tuotteista vastaa juuri Palke 5.

– Täällä on pääosin monenlaisia metalli- ja puualan tuotteita sekä lisänä erilaisia askarteluja, Puodin vastuuhenkilö, työnjohtaja Annikki Mäkinen työkavereineen selvittää.

Puoti on konttimyymälä, jossa myytävät tuotteet ovat Palkkeen omaa käsialaa. Hyllyillä on esimerkiksi lyhtyjä, kuusenjalkoja, leikkuulautoja, kukka- ja ulkolyhtytelineitä, linnunpönttöjä sekä leivonta-alustoja. Lisäksi löytyy esimerkiksi luistelutukia, frisbeegolf-koreja, saunajakkaroita ja puunkantotelineitä.

– Ja sitten me myymme myös isompia tuotteita, kuten roskiskatoksia, ulkohuusseja, pieniä varastoja ja esimerkiksi maitolaitureita ja -kärryjä. Olemme myös tehneet esimerkiksi portteja ja kaiteita asiakkaiden tilausten pohjalta.

PALKE 5 valmistaa tuotteita Puotiin myyntiin omien ideoidensa sekä heiltä tilattujen tuotteiden pohjalta.

– Ideoimme itse tuotteita, mutta meiltä myös tilataan jonkin verran tuotteita ja osa niistä päätyy varmasti tuotantoon eli Puotiinkin, Mäkinen kertoilee ja esittelee juuri yhtä tällaista asiakkaalle valmistettua ja yleiseen myyntiin päätynyttä ideaa eli leikkuulautaa, jossa on irrotettava säleikkö.

Säleikön ansiosta leivänmurut jäävät siististi ikään kuin reunallisen leikkuulaudan sisään, ja lisäksi leikkuulautaa voidaan käyttää vaikkapa tarjottimena.

Työnjohtaja Annikki Mäkinen ja työhönopettaja Satu Halminen iloitsevat työkavereineen tässä kuussa avatusta konttimyymälästä.

PUOTI pyörii Palkkeen oman väen voimin ja asiakkaat voivat soittaa myyjän paikalle, jos ovi on kiinni.

– Koska olemme töissä tässä Puodin vieressä, niin myymälä on oikeastaan aina auki, kun me vain olemme töissä, porukka naurahtaa.

Oma pysyvä puoti on Palke 5:ssä kovasti odotettu asia, josta ollaan selvästi innoissaan.

– On tosi hienoa saada erillinen myyntitila meidän tuotteille, jotka täällä pääsevät hyvin esille.

Palke 5 keskittyy kuitenkin ensisijaisesti erilaisiin alihankintatöihin, myyntiin tuotteita valmistetaan alihankintatöiden ohessa.

– Alihankintatöitä teemme eri firmoille puutyö-, kokoonpano- ja metalliosastoilla. Lisäksi meillä on pesula, joka tuottaa pesupalveluita eri yhteisöille ja yksityisille henkilöille Laitilan seudulla, Mäkinen avaa Palke 5 toimintaa.