– Yksi työkaveri sanoi, että koska minulla on ollut surua tänä syksynä niin heillä on minulle yllätys. Mietin, että mikä ihmeen yllätys. Ajattelin, että heillä on minulle jotain suklaata tai vastaavaa. En ollut lainkaan varautunut siihen, mitä tuli. Kun näin mikä se oli, itkin vaikka kuinka paljon enkä meinannut lainkaan meinannut saada itkua lakkaamaan.
Korissa oli pieni kissanpentu ja suru, johon Wessmanin työkaveri viittaa, liittyy Wessmanin 7-vuotiaan Leksa-kissan onnettomuuteen, jonka seurauksena se piti lopettaa. Työyhteisö tarjosi Wessmanille tukea lemmikin menetyksen jälkeen. Viime viikolla työkaverit pääsivät uudelleen itkemään yhdessä Wessmanin kanssa, tosin tällä kertaa osastolla vuodatettiin onnenkyyneleitä.
– Minna oli jo tuonut esille, että vaikka ikävä Leksaa kohtaan on valtava, ei hän voi loppuelämäänsä ilman kissaa elää. Muutaman puhelun ja viestin kautta sitten saimme varattua Minnalle kollipennun peruutuspaikalta, ja koko työporukka osallistui kissan hankintaan, Wessmanin työkaveri Heidi Arvonen taustoittaa.
Eläinsuojeluyhdistykset eivät kannusta hankkimaan eläimiä lahjoiksi. Syynä tähän se, ettei lahjansaaja tällöin ole välttämättä sitoutunut uuteen perheenjäseneensä.
Arvonen korostaa, että Wessmanin työkaverit olivat etukäteen varmistuneet siitä, että tämä oikeasti haluaa uuden kissan.
– Minna oli itse aikeissa hankkia itselleen pennun ja siksi päätimme toimia työyhteisönä ja ehättää hänen edelleen. Olimme myös yhteydessä Minnan lapsiin ja miniään, jotka osaltaan auttoivat asian saattamisessa maaliin, itsekin eläinsuojelutyötä tehnyt Arvonen kertoo.
– He tiesivät, että olen kissaihminen henkeen ja vereen. Kissan menettäminen oli minulle tosi kova paikka. Olen töissä sanonut, että olen ihan yksin kun lapset ovat jo aikuisia ja lastenlapsillakin on omat juttunsa. Kissa on minulle henki ja elämä, Wessmankin sanoo.
Hän kuvailee työyhteisöään läheiseksi.
– Tuntui äärettömän hyvältä, kun ensin itkimme yhdessä edellisen kissani menetystä ja nyt itkimme yhdessä onnesta tämän uuden kissan vuoksi. Meillä on hyvä työyhteisö, jossa huumori pelaa. Me nauramme ja suremme yhdessä.
Uusi perheenjäsen hurmasi emäntänsä ensisilmäyksellä.
– Hän on aivan ihana. Hänen selkänsä on ihan musta ja kyljissä on vaaleita laikkuja. Naamassa on tiikerinraitoja. Hän on oikein ihmisrakas, kauhean kova kehräämään ja seuraa minua joka paikkaan. Odotan, että saisin hänestä oikean sylikissan, koska sellaisen minä haluaisin, Wessman iloitsee.
Pikkuisella ei ole vielä nimeä, vaikka omia ehdotuksiaan ovat esittäneet niin lapset kuin lapsenlapsetkin. Wessman ei ole kuitenkaan kelpuuttanut niistä vielä yhtään.
– Minä kutsun häntä nyt vain pieneksi.
Wessmanin uusi ystävä on emäntänsä kertoman mukaan kovin kiltti.
– Kun se jäi ensimmäistä kertaa työvuoroni ajaksi yksin kotiin, mietin, mitä se siellä touhuaa, mutta se ei ollut tehnyt mitään pahoja.
