Pertti Pokki
Olen pohdiskellut, miten sodan ja rauhan mielikuvat ovat eläneet vajaan 60 vuoden aikana. Vuoden aikana se on usein tullut mieleen.
Monasti unohdan sellaisen, ja varmasti moni muukin, että Euroopassa ei ole vuosisatoihin eletty näin pitkää rauhanaikaa kuin viime maailmansodan jälkeen. Siihen tietenkin vaikuttaa osaltaan myös EU, joka on myös rauhanliike.
Varhaisia asioita, joita tulee mieleeni, oli Kuuban kriisiksi sanottu suurvaltojen kahnaus vuonna 1962. Vanhemmat ihmiset, sodan kokeneet, keskustelivat mahdollisesta ydinsodasta ja maailmanlopusta.
Varmaan siihen vaikutti vuonna 1959 ilmestynyt Stanley Kramerin ohjaama ja Nevil Shuten samannimiseen romaaniin perustuva elokuva Viimeisellä rannalla. Täytyy muistaa, että maailmansodan päättymisestä ei ollut kulunut paljon, ja niitä ”haavoja vielä nuoltiin”. Atomipommi oli ihmisille pelottava ase, kun aikuiset muistivat Hirosiman ja Nagasakin tuhot.
Pelkoja peilaan siihen, miltä lapsesta tuntui 60 vuotta sitten. Saattaa olla, että tänä päivänä ukrainalainen pieni tyttö tai poika kokee sodan aiheuttavan samanlaista pelon tunnetta.
Puhumattakaan että pienellä ukrainalaisella tytöllä tai pojalla on tällä kuitenkin todellinen pelko kodistaan, vanhemmistaan sekä kaikista heille tärkeästä. Pelko on heille huomattavasti todellisempaa kuin minun ikäisilläni lapsilla silloin Kuuban kriisin aikoina pelänneillä. Tänään lapset saavat Ukrainan hirvityksistä enemmän tietoa, koska tiedotusvälineet hoitavat tiedotuksen tehokkaammin.
Tuntuu pahalta, kun ukrainalaisen tytön nukke, hänelle tärkeä unilelu, on jäänyt pommitettuun kotiin. Sama tunne on, kun ukrainalaisen pojan isän tekemä puuauto on jäänyt pommitetun päiväkodin leikkihuoneeseen.
Molemmille lapsille Venäjän hyökkäyssodasta on jäämässä ikuinen henkinen arpi sekä ikuinen muisto heille tärkeästä esineestä. Nämä pahat muistot tulevat jäämään heille ikuisesti. Sen ovat aiheuttaneet sellaiset ihmiset, jotka ovat heidän mielessään pahoja ihmisiä.
Minä en ymmärrä sitä, että miksi Venäjän tarkoitus oli liittää Ukraina Venäjään? Samalla tuhotaan Ukrainan energiatuotanto, rakennukset, tiet, Euroopan parhaat maatalousmaat ja niin edelleen. Käsittämätöntä.
Mikä hyötyä on sellaisella tuhotulla alueella Venäjälle, jos sen tavoite toteutuu? Jälleenrakentaminen on Venäjän talouden kannalta raskas ja varmasti Venäjälle täysin hyödytön. Hajota, hallitse, jossa on vain aina paskainen loppu.
Kirjoittaja on Laitilan kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja.