Janne Kuusisto
Talouskasvu, väestönkasvu, tuloksen kasvu. Kasvua pitää tulla ja se tuntuu olevan nykyään jopa itse tulosta tärkeämmässä asemassa.
Väestö ikääntyy ja syntyvyys yskii, ja nuoret siirtyvät isompiin kaupunkeihin.
Meillä Laitilassakin pohditaan, miten saataisiin väkeä lisää, mutta ongelmaan ei liene helppoa ratkaisua, sillä väki vähenee koko valtakunnassa, ja niin myös Euroopassa.
Maahanmuuttoa esitetään usein ratkaisuksi tähän ongelmaan, ja uskotaan ettei maamme pyörät pysy enää pyörivässä liikkeessä ilman lisäväkeä ja jatkuvaa talouskasvua.
Kasvulla vaan tuppaa olemaan sellainen ongelma, että tavalla tai toisella tulee lopulta katto aina vastaan.
Mikäli kasvu pysähtyy, on välitön kriisi päällä, ja pitää alkaa menoleikkauksiin, sopeuttamisiin ja muihin toimiin, vaikkakin itse tulos näyttäisi edelleen ihan hyvälle.
Kuumana vellova ilmastokeskustelu ei oikein tunnu istuvan tähän muottiin, että väkeä pitää kaikkialle saada äkkiä lisää, ja tuotantoa kiihdyttää kaikin mahdollisin keinoin.
Vaihtoehtoa, että yhteiskunta alkaisikin sopeutua tilanteeseen ja luonnolliseen muutokseen, pidetään pois suljettuna vaihtoehtona. Loppujen lopuksi ihmisten määrän räjähdysmäinen kasvu maapallolla, kun on se juurisyy, miksi elinalueita tuhoutuu ja ympäristö odottaa enää lopetuslaukaustaan.
Mutta sellainen on ihmisluonto. Jos jostain joutuu luopumaan tai kohtuullistamaan jo saavutettua elintasoa tai mukavuuksia, on se lähes mahdoton tehtävä.
Se, että varallisuus keskittyy yhä pienemmälle osalle ihmisiä, ei ainakaan helpota tilannetta loppujen taistellessa pöydältä tippuvista murusista.
Tuosta väkimäärän vähenemisestä hyvänä esimerkkinä on Japani. Väestö ikääntyy ja vähenee melkoista vauhtia, mutta viime vuosikymmenten luonnonkatastrofeista huolimatta Japani ei ole silti romahtanut polvilleen. Päinvastoin sitä kasvua löytyy edelleen, vaikka väestöennuste on joidenkin mukaan hälyttävä.
Tätä väen vähenemistä tulisi siis pohtia myös positiivisesta kantista, eikä pitää kiinni sen kasvattamisesta kuin hukkuva ajopuusta, jollei siihen ole kertakaikkiaan eväitä.
En tietenkään toivo pienen kylämme näivettymistä, jos sellaisen kuvan puolivahingossa maalailin, mutta suuressa kuvassa väen lisääminen kaikkialle ei vaan ole tulevaisuuteen tähtäävä kestävä ratkaisu.
Kirjoittaja on horisontaalisesti kasvava väärinajattelija, joka vaikuttaa myös Laitilan kaupunginhallituksessa.