Kustaa Hiekan kulttuuriviikko avattiin rauhanomaisissa tunnelmissa

0
Ihmiset tahtovat toisilleen yleensä hyvää, rauhanneuvolantätinä työskentelevä Hanna Niittymäki uskoo.

Ollaan ihmisiksi, mutta miten? Teoriassa helppoa kuin mikä, käytännössä vaikea toteuttaa.

Rauhankasvatukseen erikoistunut Hanna Niittymäki kertoi ihmisiksi olemisen taidosta Kustaa Hiekan kulttuuriviikon avajaisissa Laitilan kirjastossa. Niittymäellä on oma rauhanneuvola, jossa hän työskentelee neuvolantätinä ja käy kouluttamassa kouluissa, yrityksissä, päiväkodeissa ja missä vain rauhankasvatus kiinnostaa. Hän on myös kirjoittanut ihmisiksi olemisen taidosta kaksi kirjaa.

– Rauhankasvatuksen pitäisi olla mukana kaikessa tekemisessä, ei pelkkinä teemapäivinä, Niittymäki pohjusti.

Toistemme ymmärtäminen ja keskinäinen kunnioitus perustuu kuuntelemiselle. Hyvä kuuntelija yrittää ymmärtää, mitä toinen sanoo, uskaltaa kysyä niin monta kertaa, että ymmärtää, eikä tee tulkintoja toisen puheesta. Jos toisen mielipide ei tunnu oikealta, sitä ja sen perusteluja kannattaa kuitenkin kuunnella.

– Kuuntele sitä, mitä toinen sanoo, älä sitä, mitä luulet hänen sanovan.

Riitatilanteissa tunteet kuumenevat ja asiat eivät etene. Oikeassa olemisen tarve jumittaa ihmiset omiin poteroihinsa eikä aidosta kuuntelemisesta ole puhettakaan. Ratkaisu voisi löytyä, jos osapuolet suostuisivat vähän perääntymään.

– Voisitko sinä olla se, joka joustaa? Ole avoin uusille ihmisille, ajatuksille ja tavoille nähdä maailmaa ja tunnusta jokaisen ihmisen arvokkuus.

Niittymäki uskoo, että ihmiset yleensä tahtovat toisilleen hyvää. Joskus tavoitteet voivat olla yhteisiä, mutta keinot niiden saavuttamisesta menevät ristiin. Silloin kannattaisi taas pysähtyä ja kuunnella toista, hyväksyä erilaiset polut ja olla tyytyväinen siitä, että päämäärä kuitenkin on sama. Joskus jopa pieni anarkia on paikallaan.

– Rohkene haastaa mitkä tahansa viralliset käytänteet, jos huomaat, että se olisi ihmisten etu.

Niittymäki on koulutukseltaan erityisopettaja ja hän on työskennellyt useita vuosia alakouluissa Suomessa ja ulkomailla. Nykyään hän toimii freelancerina.

Kulttuuriviikon ja koko helmikuun näyttelynä kirjastossa on nukketeatteritaiteilija Elviira Davidoffin Ihmisiksi elämisen taito. Teokset ovat saaneet innoituksen Niittymäen kirjoista. Näyttely on aiemmin kiertänyt muissa Vakka-Suomen kirjastoissa ja siihen sisältyy myös koululaisille suunnattuja työpajoja.

Kulttuuriviikon ohjelmassa on keskiviikkona Laitilan Kinossa Miritza Lundberg & Mertsi Lindgren ensemblen konsertti ja perjantaina Finnlamex-hallilla Italia-aiheinen show- ja illallistapahtuma jossa esiintyvät tenori Tero Harjunniemi ja näyttelijä Anu Niemi. Viikko huipentuu sunnuntaina Poukan talolla pidettäviin, Laitilan Oppaiden järjestämiin Kustaan kalaaseihin.

Viikon aikana eri puolilla kaupunkia näyteikkunoissa on yhteistaideteos Hiekkalaatikot, joiden tekemiseen on osallistunut suuri joukko eri-ikäisiä kaupunkilaisia. Osa teoksista on myös kirjastossa.