
Takkaa lämmitetään talvella päivittäin sadoissatuhansissa kodeissa. Takan käyttömahdollisuuksia ruoanvalmistuksessa ei kuitenkaan juuri hyödynnetä.
Monelle ruoanlaitto takassa tarkoittaa yhä edelleen vain makkaran paistamista. Lämpöä varaavassa takassa ruokaa voi kuitenkin valmistaa monin tavoin.
– Lämpöä varaava takka on erittäin monipuolinen apu ruoanlaitossa, kun käyttää hyväkseen takkalämmön eri vaiheet. Kokkaus onnistuu hiilloksella ja sen jälkeisessä lämmössä. Takan lämpö kypsentää ruokia vielä pitkään tulen sammumisen jälkeen. Vain mielikuvitus on rajana, ja takan lämmössä voi hauduttaa, kypsentää ja paistaa kaikenlaisia ruokia, sanoo Pohjois-Karjalan Marttojen toiminnanjohtaja Heli Hjälm.
Takkakokkaamisen tunnettuuden lisäämiseksi Martat ja tulisijavalmistaja Tulikivi ovat julkaisseet Viikon takkaruokareseptit -videosarjan, jossa kotitalousasiantuntija Tiia Koppanen valmistaa helppoja ateriakokonaisuuksia koko viikolle.
Hjälm sanoo, että kilowattituntien ja eurojen säästämisen lisäksi takkaruoanlaitto kasvattaa myös henkistä hyvää, Marttojen termein ”mielen kotivaraa”.
– Mielen kotivaraa voi kerryttää itselleen mieluisilla asioilla ja tutuilla arjen rutiineilla kuten kokkaamalla yhdessä. Tutkimuskin vahvistaa, että elävän tulen äärellä verenpaine ja stressi voivat laskea. Takkatulen sytyttäminen ja tuleen tuijottaminen vahvistavat arjessa jaksamista.
Varaava takka ruoan valmistuksessa
- Lämpöä varaavan takan takkapesää voi käyttää ruoan valmistamiseen sähkö- ja kaasu-uunin tai grillin tapaan.
- Takkapesän hiilloksen yllä voi grillata.
- Kun takka on kuumimmillaan, siinä voi valmistaa muun muassa pitsat ja lämpimät voileivät.
- Kun lämpötila laskee, takassa voi valmistaa esimerkiksi leivonnaisia, laatikoita ja puuroja.
- Varaavassa takassa riittää jälkilämpöä aamuun asti. Padan voi jättää hautumaan yön yli.
- Takkapesän lämpötilaa voi mitata perinteisellä tai elektronisella lämpömittarilla.