Hän viheltää yhtälailla kadulla kuin kaupassakin. Hän viheltää odotushuoneessa, elokuvateatterissa ja kummituslinnassa. Hän viheltää elämänsä varrella ja hän viheltää kuolinvuoteellaan.
Mikä saa aikuisen ihmisen toimimaan näin? Ehkä se, että viheltelylle on tässä ajassa tilausta? Epäilen.
Jos ihmiset haluaisivat kuunnella viheltelyä, niin sellaista varmaan striimattaisiin suoratoistopalveluista jatkuvasti. Ihmiset keskustelisivat tämän tästä toistensa kanssa suurimmista viheltelysuosikeistaan. He koluaisivat kirpputoreilta harvinaisia vinyylipainoksia vanhoista viheltelyklassikoista, menisivät viheltelyfestareille hankkimaan sukupuolitaudin ja lainaisivat kirjastosta kuuluisien viheltelijöiden elämäkertoja.
Uskon, että iso osa viheltelijöistä viheltelee, koska he eivät piittaa siitä mitä muut ihmiset heistä ajattelevat, mikä tarkoittaa suomeksi sitä, että he eivät piittaa muista ihmisistä. Heidän mielestään on mukavaa vihellellä, eikä heille tuota vaikeuksia asettaa omaa mukavuuttaan muiden mukavuuden edelle.
On mahdollista, että kyse ei aina ole tietoisesta piittaamattomuudesta. Kyse saattaa olla myös siitä, että täyttä ymmärrystä vailla oleva viheltelijä ei käsitä tekojensa seurauksia. Hän viheltelee, koska ei mahda itselleen mitään. Todennäköisesti nämä ovat niitä samoja tyyppejä, jotka käyvät julkisissa liikennevälineissä kovaäänisiä puhelinkeskusteluita älylaitteensa kaiuttimien välityksellä.
On kuitenkin selvää, että jotkut viheltelijät pyrkivät antamaan itsestään tietoisesti sellaisen vaikutelman, että heitä ei kiinnosta lainkaan se, mitä muut heistä ajattelevat. Voin ymmärtää tämän jollain tasolla, sillä aika jossa elämme tuottaa viheltelijöitä. Ei siksi, että pitäisimme heidän “musiikistaan”, vaan siksi, että yhteiskunnassamme arvostetaan henkilöitä, jotka eivät nakkaa paskaakaan siitä, mitä muut ajattelevat.
Heitä pidetään oman tiensä kulkijoina ja luonnonlapsina, jotka ovat aidompia kuin muut. Julkisuus on täynnä heitä, mutta myös turuilla ja toreilla tavataan kerääntyä tällaisten yksilöiden ympärille. Kun he eivät ole paikalla, heistä kerrotaan ihailevaan sävyyn hauskoja juttuja. “Hän on niin suora!”, saatetaan jostakin rempseästä ja karismaattisesta töksäyttelijästä todeta, ja kaikkien mielestä se on hienoa ainakin siihen asti, että he joutuvat itse hänen suoruutensa kohteeksi.
Me kaikki elämme sosiaalisessa todellisuudessa, jossa juuri millään ei ole niin paljon merkitystä kuin sillä, mitä muut meistä ajattelevat. Siksi tuntuu niin hyvältä, kun joku sanoo, että minä ajattelen sinua.
Tämä todellisuus on täynnä ristiriitoja, eikä mikään tee tätä ristiriitaisuutta samalla tavalla lihaksi kuin tyyppi, joka tahtoo muiden ajattelevan, että hän on tyyppi, joka ei välitä lainkaan siitä mitä muut hänestä ajattelevat.
ossi.nystrom1@gmail.com