Viileä viima pyyhkii plussakelien sulattamia Laitilan katuja ja nostattaa mukaansa roskia, kuivuneita lehtiä ja pölyä. Puhurista huolimatta keskustaan alkaa saapua ihmisiä yksin, kaksin ja pieninä seurueina; isovanhempia, vanhempia ja sisaruksia, setiä ja tätejä, tuttuja sekä niitäkin, jotka nauttivat, kun jotain tapahtuu tai joiden karkkihammasta nyt vain sattuu kolottamaan.
Pipoja ja huppuja vedetään paremmin korvien suojaksi ja monella jalat askeltavat tasaista tahtia, kun kylmää pidetään niin loitolla kuin suinkin. On torstai, kello on pian 11 ja Vihtorinkadun varrella seisovat katselevat Eurantien suuntaan. Sillä sieltä ne kohta tulevat, nimittäin kuorma-auton lavalle kiivenneet Laitilan lukion abiturientit, jotka viettivät eilen penkinpainajaisia eli penkkareita. Abit hyvästelivät lukion ja jäivät lukulomalle ennen kuin ylioppilaskirjoitukset alkavat.
Mutta ennen kuin abeja kuljettavasta kuorma-autosta näkyy vilaustakaan, aiheuttaa yleisölle ylimääräisiä sydämenpamppailuja muuan keskustassa pörräävä jäteauto, jonka rouhea ääni ja kirskuvat jarrut nostattavat epäuskoisia ”Sieltäkö ne nyt tulee” -tuntemuksia. Ei, ei sentään, väärä hälytys!
Mutta sitten alkaa kuulua pillien kimakkaa ujellusta, torvien murinaa ja kuorma-auton moottorin möreä soundi. Kadun varrella olevat hakevat katseillaan kuorma-auton lavalla olevien abien seasta sitä omaa nuortaan, kädet heiluvat, kännykät kuvaavat, iloisia huudahduksia sinkoilee puolin ja toisin.
Ja niin riehakkaat abit hassuine asuineen ja keppostelevine kyltteineen tuovat tulleessaan karkkisateen ja ilon ennen kuin menevät menojaan. Enää ei tunnu yhtään kylmältä – antaa puhurin piiskata! Tuossa meni juuri kuorma-autolavallinen valloittavaa elämäniloa, rohkeaa tulevaisuudenuskoa ja rajatonta riemua.