Kaupan alan työriitaan sopu – Lakot peruuntuneet

0
Kaupan alalla on sovittu työehdoista seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Arkistokuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Kaupan alan työntekijöiden ja esihenkilöiden työehdoista sovittiin kahdeksi vuodeksi. Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM pääsivät sunnuntai-illalla neuvottelutulokseen. Liittojen hallinnot hyväksyivät neuvottelutuloksen.

Sovun myötä kaupan alalle julistetut lakot sekä ylityökiellot, vuoronvaihtokiellot ja tilapäisten siirtojen kiellot peruuntuvat.

PAM:in puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen on tyytyväinen lopputulokseen.

– Saimme neuvoteltua sopimuksen, johon voimme olla tyytyväisiä. Pitkäaikainen tavoitteemme euromääräisistä palkankorotuksista toteutui. Euromääräiset palkankorotukset ovat erityisesti pienipalkkaisten etu.

Kaupan liiton työmarkkinajohtaja Anna Lavikkalan mukaan neuvottelutulos pitää sisällään tärkeitä uudistuksia.

– Kaupan työehtosopimus otti harppauksen kohti monikulttuurisia työmarkkinoita, joissa englanti voi olla yksi kaupan työkielistä. Kaupan työnantajat kokivat nämä muutokset kiireellisiksi ja tärkeiksi, Lavikkala sanoo.