Inga Nuojua
Uutiset kertoivat, että suomalaislasten oppimistulokset ovat lähteneet jyrkkään laskuun tällä vuosituhannella. Olimme kansainvälistä huippua 90-luvulla. Nyt Viro on vienyt paikkamme.
Nuorten aikuisten koulutustasovertailussa olemme Chilen ja Turkin välissä. Miten näin on päässyt käymään?
Asiantuntijat tuntuvat olevan ymmällään. Takana taitaa olla lukuisten asioiden yhteisvaikutus.
Sodanjälkeisessä Suomessa koulutusta arvostettiin. Heikostakin sosioekonomisesta asemasta pyrittiin saamaan lapsi opintielle. Toivottiin hänen päätyvän “siisteihin sisätöihin”.
Peruskoulua edelsi kaksi erilaista kouluväylää: maksullinen, teoreettinen oppikoulu ja käytännönläheisempi kansalaiskoulu. Peruskoulu sulatti nämä yhteen.
Uudistus jätti vähälle huomiolle käytännöllispainotteisesti suuntautuneen oppilasaineksen. “Armovitosilla” pääsi systeemistä läpi tekemättä oikeastaan yhtään mitään – kunhan paikalla oli kutakuinkin.
Riman madaltaminen oli karhunpalvelus etenkin hitaammin kypsyville pojille. Toisaalta monet pojat olisivat hyötyneet konkreettisemmasta opetuksesta.
Yläasteella alunperin olleet tasokurssit kielissä ja matematiikassa poistettiin, mikä toi koko ikäluokan samaan opetusryhmään. Pian integroitiin erityisoppilaat normiluokkiin.
90-luvulla ilmaantuivat omalla työpaikallani ryhmiin koulukotien nuoret ja lyhyen valmistavan opetuksen jälkeen maahanmuuttajalapset. Siinä opetuksen pyrkimykset eivät voineet olla enää entiset.
Yhteiskuntakin ympärillä muuttui. Koulutuskaan ei enää taannut varmaa työpaikkaa. Ihmisiä koulutettiin aloille, joille harva pystyi työllistymään.
Lisäkoulutuksista tehtiin vaihtoehto työttömyydelle. Olivat pakkopullaa. Kaukana mielekkään opiskelun tavoitteellisuudesta.
Turhautunut ihminen levittää asennettaan perhepiirissään. Näkyy perheen lasten koulumotivaatiossa.
Oppimistulosten heikkenemisuutisen yhteydessä kerrottiin myös, että lasten koulutustaso saattaa nykyään olla matalampi kuin vanhemmilla. Huolestuttavaa, mutta vielä huolestuttavampana pidän sitä suuntaa, että vanhempien koulutustaso määrittelee lasten koulutustason. Ei tee hyvää tasa-arvoiselle yhteiskuntakehitykselle.
Oppimistulosten heikentymisen syyksi esitettiin lamavuosien resurssileikkauksia. Osasyy varmasti. Suurimmat säästöt syntyivät henkilöstömenoista. Se ei ollut hyväksi heterogeenisemmaksi käyneen oppilasaineksen hoitamiselle.
Koulumaailman olen jättänyt, mutta seuraan sitä edelleen mielenkiinnolla. Olen hämmästellyt nykykoulujen tilasuunnittelua. Miten siellä navigoi omasta rauhastaan pitävä lapsi? Miten keskittyy levoton?
Entä opetussuunnitelmissa esiintyvä itseohjautuvuus? Meissä jokaisessa asustava laiskuus ja mukavuudenhalu ottavat helposti ohjat. Harvalla on omaa motivaatiota pitää niitä aisoissa, vaan mennään aidan matalimmasta kohdasta.
Taitaa olla vikaa sysissä jos sepissäkin. Hokkuspokkus ratkaisua ei ole. Tarvitaan muutosten pohjaksi monelta näkökulmalta lähtevää keskustelua ja parannusehdotusten puntarointia.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.