Lähes jokainen keli on sopiva pyöräilyyn – Laitilan seurakunta tukee työsuhdepyöräilyä

0
Sähköavusteiset pyörät ovat innostaneet Penttisiä polkemaan työmatkat ja suunnitelmissa on tehdä pidempiä pyöräretkiä keväällä ja kesällä.

Eija Eskola-Buri

Uusi vuosi toi seurakunnan nuorisotyönohjaajien Pia ja Kari Penttisen arkeen uuden, iloisen vaihteen. Yksi unelma toteutui, kun he saivat molemmat sähköavusteiset työsuhdepyörät. Niillä voi kulkea työmatkat ja tehdä retkiä lähiympäristöön ja kauemmaskin.

Go by bike -pyörät ovat jo muutaman viikon aikana osoittautuneet niin verrattomiksi, että he eivät olisi osanneet etukäteen moista kuvitella.

– Ensimmäisen kunnon 20 kilometrin lenkin teimme tammikuun puolivälissä tuulessa ja räntäsateessa. Ihan huippua, kun avustimen voi säätää juuri itselleen sopivaksi sääolojen ja voimien mukaan, Pia hehkuttaa.

Joskus kroppa vaatii hiljaisempaa menoa, toisinaan taas enemmän sykettä nostavaa polkemista. Pitkillä matkoilla voi nyt harrastaa molempia.

– Voi mennä kulloisenkin fiiliksen mukaan, Pia sanoo.

– Niin ja onhan se mahtavaa, kun saa ylämäessä apuja ja voi lähteä pitkälle lenkille ilman, että voimat hiipuvat, Kari komppaa.

Melkein jokainen keli – jäisiä ja tosi liukkaita lukuunottamatta – on sopiva pyöräilyyn. Vastatuulikaan ei ole sähköpyörällä ongelma. Viime viikkoina olosuhteet ovatkin olleet Penttisten mukaan vallan mainioita talvipyöräilyyn.

Nuorisotyön voimakaksikko kiittää työnantajaansa, joka lähti tukemaan työsuhdepyöräilyä. Seurakunnan yhteistyötoimikunnan esitys käsiteltiin viime vuoden lopussa kirkkoneuvostossa, jossa sille näytettiin vihreäää valoa.

Sopivaksi kumppaniksi luontoisedun käytännön järjestelyissä valikoitui Go by bike -niminen suomalainen yritys, joka on tällä hetkellä alan markkinajohtaja Suomessa. Työsuhdepyöräilyedun käyttäjien määrä on viime vuosina kasvanut kovalla vauhdilla.

Toimintamallina on, että pyörän verotusarvo vähennetään kuukausittain työntekijän bruttopalkasta ja pyöräilijä saa näin vähitellen lunastettua pyörän itselleen.

– Muitakin tapoja oli vaihtoehtoina, mutta työantajalle tämä sopi parhaiten, Kari kertoo.

Kun työnantaja oli liittynyt Go by bike -palveluun, Penttiset saivat valita pyöränsä paikalliselta yrittäjältä.

– Meitä varoiteltiin, että sähköpyörän saaminen voi kestää kauan, sillä niistä on nyt pulaa. Yllättäin saimmekin sitten ne jo tammikuussa Jäspin pyöräliikkeestä, Kari Penttinen kertoo.

Lumi, räntäsade tai pimeys ei ole Penttisten pyöräilyintoa lannistanut. Päinvastoin – he nauttivat saadessaan raitista ilmaa ja liikuntaa ennen ja jälkeen työpäivän. Pia kertoo valitsevansa mieluusti tuttujen reittien sijaan uusia teitä ja maisemia.

Molemmat odottavat jo kevättä ja pyöräretkiä vapaa-ajalla. Alustavia suunnitelmia on tehty.

– Laitilassa on hienoja reittejä. Metsäteillä on rauhallista polkea ja nauttia samalla luonnosta, maisemista, lintujen laulusta ja tuoksuista. Olemme molemmat niin ulkoilmaihmisiä, että ulos on päästävä kelillä kuin kelillä. Pyöräily on meille tuttu laji ennestäänkin, mutta nyt voimme siirtyä siinä ihan uudelle tasolle, Pia intoilee.

Kari on mukana Laitilan seurakunnan yhteistyötoimikunnassa, jossa yhtenä asiana on työhyvinvoinnin edistäminen. Hän uskoo, että pyöräily työnantajan tarjoamana luontaisetuna voi innostaa jatkossa muitakin niin seurakunnassa kuin muillakin laitilalaisilla työpaikoilla.

Työsuhdepyörästä hyötyy työnantajan ja työntekijän lisäksi vielä kolmaskin osapuoli – ilmasto.

Go by bike


Toimii työsuhdepyöräedun operaattorina työnantajan, työntekijän, pyörän myyjän, rahoittajien ja vakuutusyhtiön välillä.

Suomalainen yritys, joka on perustettu 2020.

Asiakkaana noin 1600 työnantajaansa.

Edun piirissä 136 000 työntekijää

Yleisin toimintamalli on, että verotusarvo vähennetään työntekijän bruttopalkasta ja työnantaja kattaa kuukausittaisen toimisto- ja käsittelykulun.

Lähde:Go by biken verkkosivut