Lähi-Tapiola Länsi-Suomen miinusmerkkinen tulos selittyy heikolla sijoitusvuodella – Vakuutuskauppa oli kannattavaa

0
Lähi-Tapiola Länsi-Suomi on markkinajohtaja maatilojen vakuuttajana. Viime vuonna vakuutustoiminnan tulos oli vahva, sillä suurvahinkoja ei alueella sattunut. Kuvituskuva: Riitta Salmi

Lähi-Tapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Pasi Aakula vakuuttaa yhtiön olevan tyytyväinen viime vuoteen, vaikka kokonaistulos painui yli kymmenen miljoonaa euroa miinukselle. Talousjohtaja Jussi Seppälä kertoo syyn löytyvän heikosta sijoitusvuodesta, jossa sekä osake- että korkomarkkinat kehittyivät huonosti.

– Kun olemme vakavaraisia, niin ei se meitä heilauta sen enempää, Seppälä sanoo.

Vuotta pitempää aikaväliä tarkastellessa Lähi-Tapiola Länsi-Suomen sijoitukset ovat plussalla.

– Meillä on pitkiä sijoituksia, jotka ovat vuosien aikana kerryttäneet arvoa, talousjohtaja kertoo.

Yhtiön varsinaiseen liiketoimintaan kuuluvat vakuutukset tekivät viime vuonna hyvin kauppaansa. Aakula ja Seppälä kertovat sekä yhtiön asiakasmäärän että markkinaosuuden kasvaneen.

Alueella ajoneuvojen liikennevakuutuksista 42 prosenttia otettiin Lähi-Tapiolasta. Maatiloista 80 prosenttia ja yrityksistä noin 45 prosenttia kuuluu Lähi-Tapiola Länsi-Suomeen.

– Olemme ylivoimaisesti markkinajohtaja tällä alueella, Seppälä sanoo.

Vakuutuskauppa oli kannattavaa, sillä suurvahinkoja kuten maatilapaloja tai myrskyvahinkoja ei Lähi-Tapiola Länsi-Suomen alueella sattunut. Pienemmät vahinkomäärät sen sijaan kääntyivät nousuun, kun koronan rauhoituttua ihmiset lähtivät liikkeelle ja palattiin normaaliin arkeen.

Lähi-Tapiola Länsi-Suomella on toimistoja Uudestakaupungista Parkanoon. Viime vuonna yhtiössä panostettiin monikanavaisuuteen eli kasvokkain tapaamisen lisäksi puhelin-, verkko- ja mobiilipalveluihin.

– Kaikkikanavaisuus pyritään mahdollisimman kattavasti säilyttämään. Se on meidän kilpailuetu, Aakula sanoo.

Viime vuonna Lähi-Tapiola Länsi-Suomi lahjoitti varoja koulutukseen, turvallisuuteen sekä lasten ja nuorten harrastamiseen. Tulevana vuonna yhtiö tukee myös mielenterveystyötä.

Lähi-Tapiola Länsi-Suomi vuonna 2022

  • Kokonaistulos -10,4 miljoonaa euroa.
  • Liiketulos 10,3 miljoonaa euroa.
  • Vakavaraisuus vahvistui ennätystasolle.
  • Asiakastyytyväisyys jatkoi kasvua.
  • 106 000 vakuutuksenottajalle sattui yhteensä 47 000 vahinkoa, joista korvattiin 95 prosenttia.
  • Korvauksia maksettiin yhteensä 45 miljoonaa euroa.
  • Lahjoituksia koulutukseen, turvallisuuteen ja paikallisille toimijoille yli 200 000 euron arvosta.
  • Henkilöstötyytyväisyys korkea.