Lettuja ja mäenlaskua laskiaissunnuntain perinteitä kunnioittaen

0
Perheen laskukilpailussa voiton vei Ninni (vas.), joka kiisi lopulta ohi Henry ja Neea Ali-Mattilan.

Laitilaan saatiin kuin saatiinkin valkea laskiaissunnuntai, vaikka vain muutamia päiviä aiemmin tilanne näytti lumen suhteen toivottomalta. Lumesta pääsivät nauttimaan niin vauvat kuin vaaritkin Kasitorilla järjestetyssä laskiaisriehassa.

– Kyllä se on parasta, kun on lunta ja saa tehdä kaikkia talvisia asioita, Taavi Honkakangas kertoi mäenlaskun jälkeen.

Hän oli juuri edellisenä päivänä tullut takaisin Laitilaan Levin laskettelureissun jälkeen. Reissussa olivat mukana myös Ada Isotupa ja Minttu Honkakangas, joiden suosikkiaktiviteetti talvella onkin laskettelu.

Kolmikko kertookin pitävänsä talvesta ja laskettelun lisäksi päiviin on mahtunut muun muassa mäenlaskua, hiihtoa ja lumipallojen heittelyä.

– Yleensä käydään hurjemmissa pulkkamäissä Uudessakaupungissa, mutta kyllä täälläkin voi laskea, Taavi selittää.

Vaikka kolmikko touhuaa usein sulassa sovussa, aina ei ole hauskaa, jos toinen heittää esimerkiksi lunta naamaan. Näistäkin tilanteista selvitään nauraen ja toisia pakoon juosten.

Kasitorilla vetonaulana toimi lapsille ja lapsenmielisille rakennettu pulkkamäki. Jonottamiselta ei vältytty, sillä paikalle oli saapunut runsaasti väkeä lumisateesta huolimatta.

– Sen verran on itsekin hurjapää, että lähtee mielellään esimerkiksi mäkeä laskemaan, perheensä kanssa paikalle saapunut Henry Ali-Mattila huikkasi ja laski mäkeä kummankin tyttärensä Ninnin ja Neean kanssa.

Lumisodan ja mäenlaskun jälkeen tyhjät vatsat täytettiin hernekeitolla, makkaralla ja herkullisilla letuilla.

– Hieman sai jännittää, saadaanko Laitilaan ollenkaan lunta. Pahalta näytti aiemmin tällä viikolla, mutta nyt sitä tupruttaa kunnolla, kertoi lettuja paistamassa ollut Vesa Heino.

Salme Heino kertoo, kuinka käytössä oleva lettupannu on Vesan itsensä suunnittelema. Paistaminen käy käden käänteessä, kun kerralla pannulle mahtuu peräti kahdeksan lettua. Kun lettujen pinta on saanut väriä, käännetään letut tasaiselle pinnalle, jossa ne kypsyvät kauttaaltaan. Lopulta letut on helppo kauhoa lautaselle, kun samaan aikaan voidaan alkaa paistamaan jo seuraavaa satsia.

– Sanoin aiemmin, että olisi kiva, kun tapahtumissa saisi nopeampaan tahtiin paistettua lettuja ja nyt meillä on tällainen, Salme ilakoi.

Koko tapahtuman kruunasi komea laskiaisprasu, joka saatiin syttymään märästä kelistä huolimatta. Laskiaisrieha on monivuotinen perinne, vaikka taukoakin on jouduttu välillä pitämään. Jos kävijöitä ja järjestäjiä on uskominen, vietetään laskiaissunnuntaita jatkossakin yhteen kokoontuen Kasitorilla.