Aamulla herään yli tunnin ennen koulun alkua, jotta ehdin bussiin. Aamulla unenpöpperöisenä matkaan kaiken maailman pikkuteitä, vaihdan bussia, ja matkaan lisää pikkuteitä.
Koulun pysäkille vihdoin pysähdyttyä astun bussista ulos puoli päänsärkyisenä, 35 minuutin koulumatkan jälkeen. Ruokailusta lähtien ajattelukyky helpottuu ja jaksaa paremmin kuin aamulla.
Koulukuljetukset ovat liian monimutkaisia ja hankalia. Ymmärrän kyllä, että kaikkien pitää päästä kouluun, riippumatta kuinka kaukana asuu, mutta kuljetusta pitää saada yksinkertaisemmaksi! Vaikka kuljetussysteemi lähtee siitä sujumaan parin viikon jälkeen, on systeemi mielestäni hankala.
Bussissani kulkee esikoulussa oleva pieni tyttö, joka ei oikein uskalla puhua. Jos ei ole enempää paikkoja, joissa ei ole vieressä jotain tuntematonta, on hänen vaikea saada paikka.
Hänkin joutuu keinumaan isossa bussissa ja vaihtamaan vielä bussiakin. En tiedä sinusta, mutta kuulostaa aika hankalalta. Näin pienille pitäisi saada melkeinpä erikseen helpotettu kuljetus.
Ihmiset kaukana maaseudulla huonon tien päässä voisivat vaikka pyöräillä bussia vastaa sovittuun kohtaan. Tietysti se vähentää nukkuma-aikaa, mutta se voisi auttaa ja herättää päivään.
Itsekin voisin pyöräillä oman tieni päähän, jos kaikki muutkin joutaisivat tekemään näin. Se auttaisi myös, jos johonkin menopeliin, kuten mopoon, saisi jonkun merkin tai luvan mennä sen kanssa kouluun pikkuteitä pitkin.
Sitten kun tulisi tietty kellonaika, koulun loppumisesta riippuen, lupamerkki ei olisi sen jälkeen olisi voimassa ja mopo muuttuisi laittomaksi. Luulisin, että ihmisten koulumenestys parantuisi, kun ei aamupäivällä särkisi pää.
Eino Jalonen
Mielipidekirjoitus on kirjoitettu äidinkielen tunnilla Varppeen koulussa.