Puolikas tai tuplat, mutta ei mitään siltä väliltä– Tänään vietetään Kaksosten päivää

0
Me olemme peilikuvakaksoset, kertovat Hanna Kaila ja Taina Kaila-Vuorio. He ovat toistensa peilikuvia.

Tänään torstaina vietetään Kaksosten päivää. Laitilan Sanomat haastatteli laitilalaisia kaksosia. Nella ja Noel Raiskinmäen ajatuksia kaksosuudesta voit lukea täältä.

– Kun olen yksin, olen puolikas. Kun olemme yhdessä, emme ole yksi kokonainen vaan olemme tuplat. Se voimavara nousee heti niin paljon suuremmaksi. Siinä välillä ei ole mitään, laitilalainen Hanna Kaila kertoo.

Hanna ja Taina Kaila-Vuorio ovat identtiset peilikuvakaksoset. Peilikuvakaksosilla tarkoitetaan sitä, että kaksosilla on esimerkiksi jakaukset eri puolilla päätä ja he ovat erikätisiä.

Kaksosten päivän teemana on Kaksonen läpi elämän. Suomen Monikkoperheet ry:n tiedotteessa kerrotaan, että kaksosille tulee tavallisesti nuoruusvuosina tarve irtautua kaksossisaruksesta. Hanna ja Taina kertovat, ettei he eivät koskaan kokeneet tällaista.

– Silloin meillä oli pakollinen erkaantuminen, kun olimme opiskelemassa eri paikkakunnilla, mutta sekään ei ollut erkaantuminen muuten kuin fyysisesti pakon sanelemana, Taina kertoo.

Kaksossiskojen suhde on ollut erityisen läheinen aivan alusta.

– Eihän meillä ole koskaan ollut mitään tärkeämpää suhdetta kuin tämä. Muistelen, että aloimme puhua muille vähän myöhemmin kuin lapset tavallisesti, koska ymmärsimme toinen toisiamme niin hyvin, Hanna kuvailee.

Heillä on myös isosisko, joka on seitsemän vuotta vanhempi.

– Meillä on häneenkin oikein hyvä suhde, mutta tämä minun ja Tainan suhde on jotain muuta. Ihan erilaista, Hanna pohtii.

Kun Hanna ja Taina olivat koulussa, opettajat sekoittivat heidät toisiinsa usein. Tosin eräs opettaja oli kehittänyt itselleen muistisäännön.

– Meillä oli sellainen tapa, että Hanna istui aina edessä ja minä hänen takanaan. Opettaja muisti, että Taina on takana eli TT, Taina muistelee.

Siskokset menestyivät koulussa hyvin, vaikka – kuten he nyt paljastavat – he tekivät paljon yhteistyötä. Esimerkiksi toinen käänsi ruotsin tehtävät ja toinen englannin. Tosin voi olla, että tiivis yhteistyö oli juurikin menestyksen salaisuus.

Kaksoset ovat aina saaneet toisistaan voimaa. Oikeudentuntoiset siskokset ovat nuoruudessaan puuttuneet herkästi kiusaamiseen, ja se on ollut helpompaa, kun sisko on seissyt rinnalla.

– Yksin voi olla vaikea mennä puuttumaan, mutta meillä oli aina se toinen mukana. Se oli paljon helpompaa, Taina sanoo.

– Kaksosuus on tuonut uskallusta kaikkiin asioihin, Hanna lisää.

Päivästä toiseen jatkuvaa seesteistä yhdessäoloa siskosten elämä ei kuitenkaan ole aina ollut. He ottivat yhteen lapsina ja usein hyvin fyysisestikin, mutta jos joku yritti tulla heidän väliinsä, siskokset kääntyivät yhtenä rintamana kolmatta osapuolta vastaan.

– Jos joku yritti tulla sovittelemaan niin me olimme heti rinnakkain ja sanottiin, että tähän ei tulla, Hanna muistelee.

Taina kertoo joskus pohtineensa, että siskon käytös ehkä ärsytti siksi, että hän ymmärsi itse olevansa samanlainen.

– Se on sietämätöntä, mutta onhan se opettavaistakin. Nyt hieman vanhempana se on auttanut pohtimaan itseään ja käytöstänsä, hän sanoo.

Hanna ja Taina kertovat olevansa samanlaisia eivätkä pyydettäessä osaa nimetä mitään erovaisuuksia. Taina pohtii, että koska ihmisissä on aina eri puolia, ja koska siskokset ovat päätyneet eri aloille, työmaailmassa heistä korostuvat erilaiset puolet.

Hanna työskentelee ammatillisena erityisopettajana ja Taina fysioterapeuttina.

Joskus siskoksia on harmittanut, kun toiset ovat yrittäneet keksimällä keksiä heidän välillään eroja. Kun he kirjoittivat ylioppilaiksi, molemmat saivat laudaturin. Silloin oli tapana lukea ääneen, montako puoltoääntä arvosana oli saanut.

– Minun nimeni oli aakkosissa ensimmäisenä. Kun tuli Taikun vuoro, ja hän olikin saanut saman verran puoltoääniä kuin minä, yleisö kohahti. Vaikka ihmiset yleisössä olivat meille ihan vieraita, he olivat odottaneet, että saavatko ne kaksoset saman verran ääniä, Hanna kertoo.

Vieläkö ihmiset tekevät etsivät eroavaisuuksia?

– Voi kyllä. Kyllä, siskokset huokaavat.

Toiminnallisista harrastuksista pitävät siskoset ovat kumpikin saaneet kasvojen alueelle vammoja, jotka ovat vaatineet leikkauksia. Toisinaan siskokset ovat saaneet kuulla kommentteja kasvoistaan, mikä on tuntunut kiusalliselta.

– Ihmiset voi sanoa, että sinulla on tuo tuollainen ja Hannalla on tuollainen. Se ei ole kauhean kivaa. Kokeeko ihmiset yleensä sopivana arvioida toisen kasvoja tai olemusta, Taina pohtii.

Siskokset kertovat tietävänsä, etteivät ihmiset tarkoita sanomisillaan mitään pahaa.

– Mutta itselle näiden juttujen kuuleminen ei ole ollut mukavaa.

Ensimmäisellä aikuisiällä tehdyllä ulkomaanmatkallaan Wieniin siskokset huomasivat, ettei heidän tarvinnut neuvotella keskenään siitä, mitä lomalla tehdään. He vain halusivat samoja asioita ja kulkivat sen kummempia keskustelematta molempia kiinnostaviin paikkoihin.

– Mieheni sanoi, että nyt te saatte rauhassa puhella keskenänne, mutta eihän me mitään puhuta, Hanna sanoo.

– Tai puhutaankin tietysti, mutta ei välttämättä tarvitse, Taina täydentää.

Kaksosten välinen yhteys ei välttämättä kaipaa sanoja.

– Tämä on sellainen suhde, jonka tietää aina kestävän. On aivan sama millainen olen. Valtaosa ihmisten välisistä suhteista on jollain tavalla ehdollisia. Tämä ei ole.