
Tästä voi arvioida, että suurta tunteen paloa aihe ei Laitilan seudulla herättänyt. Tosin kokemuksia Varsinais-Suomen hyvinvointialueesta eli Varhasta oli kyselyn aikaan vasta vähän.
Noin puolet vastaajista ei ollut huomannut vuodenvaihteessa tapahtunutta muutosta mitenkään.
– Laitilan terveyskeskus palveli esimerkillisesti tapaturman hoidossa niin ennen vuodenvaihdetta kuin sen jälkeenkin, yksi vastaajista kommentoi.
Noin 40 prosenttia vastaajista oli huomannut muutoksen. Kymmenen prosenttia ei osannut sanoa.
Kukaan vastaajista ei kertonut negatiivisista omakohtaisista kokemuksista. Tosin yksi vastaajista kertoi olevansa hyvinvointialueisiin erittäin pettynyt.
Vaikka vastaajien joukossa oli toiveikkuutta palvelujen paranemisen suhteen ja toiveita palvelujen säilymisestä, arveli enemmistö vastaajista palvelujen huononevan.
– Pelkään sitä, että jonot pitenevät, kun ollaan samaa aluetta Turun kanssa.
Usealla vastaajalla odotukset eivät olleet suuria.
– Asioita on valmistelu liian kiireellä ja hätäisiä päätöksiä on tehty esimerkiksi esihenkilövalintojen suhteen.