Yhtenä tokkuraisena aamuna oli pakko kysyä, mistä oli saanut alkunsa tämä hyvä päivä -hokema. Työkaverin veli oli kuollut onnettomuudessa. Kun hänen surunsa ei meinannut hellittää, hänen äitinsä oli lopulta huomauttanut, että ei veli tahtoisi hänen tarrautuvan suruun, vaan elävän täysillä. Siitä alkaen työkaverini päätti ajatella, että jokainen päivä, johon herää, on hyvä päivä.
Tarina jäi itämään mieleeni. Voiko jokaisesta päivästä löytää jotain hyvää?
Kun aamuneljältä herää kuumeisen lapsen itkuun ja kuumekouristeluun ja oma sydän on haljeta huolesta, on vaikea rutistaa ulos ajatusta, että tänään on hyvä päivä. Kun lastenklinikalta palaa kotiin rauhoittunut lapsi sylissään, päivä alkaakin tuntua hyvältä.
Läheisen kuolema on niin järkyttävä, että on vaikea nähdä mitään hyvää. Vuosi voi mennä sumussa. Silti aurinko nousee, lämmittää ja saa omenapuut kukkaan. Päivä voi olla hyvä, mieli ei vain sitä tavoita.
Onko sodan keskellä hyviä päiviä? Ehkä sielläkin on hyviä hetkiä, kun pommitus on tauonnut, on selvinnyt hengissä ja saa jostain ruokaa. Ehkä kohtalotoverin vieressä on lämmin istua. Siinä pienessä hetkessä voi edes unelmoida rauhasta.
Mutta on päiviä, kun ei jaksa nähdä mitään hyvää. Silloin pitää vain odottaa sitä seuraavaa tai sitä seuraavaa päivää ja ajatella, että joskus helpottaa.
Muutenkaan hyvä päivä ei ole kokoaikaonnea. Se on pieniä hetkiä, kun voi rauhassa hengittää.
Nykyisen työkaverini kanssa pohdimme onnellisuutta, miten kaukaiselta se tuntuu, jos odottaa elämältä paljon ja miten vähään joku tyytyy ja on silti onnellinen. Valtaosa suomalaisista elää sittenkin yltäkylläistä elämää. Ympärillä on seinät, energiakriisin aikanakin lämmintä ainakin sen verran, että villatakkiin kääriytyneenä tarkenee. Meillä on myös ruokaa, jos ei hienoa ravintola-annosta, niin vaikka hernekeittoa. Jos on oikein hyvä päivä, voi paistaa jälkkäriksi lättyjä ja jopa lätkäistä päälle mansikkahilloa. Hyvä hetki vaatii usein vain hoksnokkaa ja ehkä vähän vaivannäköä.
Nuorena ajattelin, että pessimisti ei pety. Kun aina varautuu pahimpaan, ei voi tulla tyrmätyksi. Suhtauduin elämään kuin nyrkkeilyotteluun. Sitten elämä opetti, että suru tai onnettomuus satuttaa aina, vaikka niihin yrittäisi kuinka varautua. Yhtä lailla onnelliset hetket ja ilot yllättävät. Ihminen ei voi suunnitella rakastumista, se vain tulla jymähtää. Jonain päivänä kokee suunnatonta onnen tunnetta, vaikka vain olla möllöttelee kaikessa rauhassa.
Elämä on kuin räsymatto. On mustaa, harmaata, punaista ja keltaista raitaa. Välillä räsymattoa pitää oikoa, ettei kompastu ja huomaa paremmin myös ne iloiset raidat.
Tänäänkin on hyvä päivä. Se hyvä on jossain hetkessä.
Ehkä paistan illalla lättyjä.
Teija Uitto