Kaikilla ei ole ystäviä. Niin lapsissa, aikuisissa kuin varttuneemmassakin väessä on liian paljon heitä, joilla ei ole ketään kenen kanssa jakaa iloja ja suruja. Ystävänpäivänä on hyvä yhteiskunnan tasolla pohtia yksinäisyyttä, sillä sen hinta yhteiskunnalle ei ole vähäinen riippumatta siitä, mitataanko sitä rahassa vai hyvinvoinnissa.
Yksinäisyys ei näy päällepäin. Ihminen saattaa olla todella yksinäinen, vaikka näennäisesti hän onkin toisten ympäröimä. Yksinäisyys voi ihmiselle itsellekin valjeta todenteolla vasta sitten, kun ymmärtää, ettei ole ketään kenelle jakaa huolia tai riemukkaita asioita.
Suomen Punainen Risti toi ystävänpäivän Suomeen 1980-luvulla nimenomaan ystävyyden juhlana. SPR järjestää myös Ystävätoimintaa, jossa vapaaehtoiset toimivat ystävinä yksinäisille. Ystäväksi voi ryhtyä niin vanhukselle kuin nuorelle aikuisellekin.
Vastuu lasten yksinäisyyden torjumisesta on aikuisilla. Eräs äiti oli kysynyt luokkakuvan saatuaan lapseltaan ( Kodin Kuvalehti 24.8.2017 ), kenen kanssa kukin kuvassa olevista lapsista leikkii. Tässä yhteydessä oli selvinnyt, että luokalla on lapsi, joka ei leiki kenenkään kanssa. Äiti oli kehottanut lastaan kutsumaan lapsen kylään. Kyläilystä tuli yksinäiselle lapselle mullistava asia, sillä se johti uusien ystävyyksien syntyyn.
Ketään ei voi pakottaa olemaan toisen ystävä, mutta rohkaista voi. Yksinäisiä lapsia on paljon eikä yksinäisyyden mörön torjumiseen aina tarvita isoja rahoja, hankkeita tai suuria elkeitä. Joskus – vaikkei toki aina – riittää se, että aikuiset ovat hereillä ja tönäisevät lempeästi oikeaan suuntaan.
Hanna Hyttinen
hanna.hyttinen@laitilansanomat.fi