Vuokrataan Pumptrack -rata!

0

Laitilan kaupunki voisi toteuttaa lasten ja nuorten esittämän toiveen skuuttipuistosta kevyemmällä ratkaisulla eli vuokrata radan, kuten teki Uusikaupunkikin ennen kuin investoi varsinaisen puiston Kaupunginlahden rannalle. Lopultahan vuokrattu rata jäi Uuteenkaupunkiin, koska se oli niin suuressa suosiossa.

Vuokraamalla radan Laitilan kaupunki voisi alustavasti selvittää tällaisen aktiviteetin suosiota sekä muun muassa sitä, aiheuttaako se melua tai muuta haittaa ympäristölleen. Samalla saadaan ostettua aikaa, kun lapsilla ja nuorilla olisi kuitenkin edes tällainen mahdollisuus harrastaa skuutteilua!

Hyviä paikkoja olisi varmasti tarjolla! Sellainen voisi olla esimerkiksi torin vieressä oleva parkkipaikka (jolla on käyttöä lähinnä Joulunavauksessa ja Munamarkkinoilla) tai sellaisen voi vuokrata yksityiseltä (esim. entisenHongKong -tavaratalon parkkipaikka).

Asiaa on vatvottu vuosia, nyt olisi aika toimia. Ja näin saataisiin aikaa etsiä mahdollista uutta sijaintia skuuttipuistolle.

Otatteko päättäjät koppia?