
– Apulaisprofessori Armin Wehrfritzin vierailun jälkeen olemme saaneet kaksi opiskelijaa tekemään meille kandityötään, tehtaanjohtaja Teija Kankaanpää Yaralta kertoo.
Kankaanpää toteaa, että yhteistyö yliopiston kanssa lähentää eri toimijoita.
– Yrityksen nimestä ei voi mitenkään päätellä, miten meillä käytetään lämpötekniikkaa. Kun opiskelija saa lisätietoa yrityksestämme, hän voi kiinnostua meistä.
Myös RTL-Inductives Oy:n tehtaanjohtaja Marita Frimodig kokee “oman professorin” vierailut alueella merkityksellisinä.
– Yhteys mahdollistaa helpommin erilaisten projektien ja gradujen teettämisen. Erilaisia projekteja ja graduja on jo aloitettu useissa alueen yrityksissä ja niiden odotetaan edelleen lisääntyvän. Näiden lisääntyvien kontaktien myötä vakkasuomalaiset yritykset tulevat tunnetuksi opiskelijoiden keskuudessa, mikä taas helpottaa uusien osaajien rekrytointia alueen yrityksiin.
Vakka-Suomen “oma professori” Armin Wehrfritz vieraili perjantaina Pilkingtonin tehtaalla Laitilassa sekä Kalannissa Vahterus-salissa tapaamassa alueen yritysjohtajia. Wehrfritz kertoi tuoreita kuulumisia Turun yliopiston teknillisen tiedekunnan koulutuksesta ja eri projekteista. Tiedekunnalla on useita kansainvälisiä projekteja, joista yhdessä mukana on myös Vahterus Kalannista.
Vierailulla oli mukana Wehrfritzin lisäksi konetekniikan lehtori A ndrey Mitayakov sekä yliopiston yritysyhteistyöjohtaja Timo Vasankari.
Uudenkaupungin kauppakamariosaston asiamies Elina Siivonen pitää näitä tapaamisia hyvin tärkeinä.
– Vierailuilla syntyy kontakteja, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä. Yliopistolla syntyy myös ymmärrystä alueen yritysten tutkimus- ja kehitystarpeista, mikä luo edellytyksiä yhdistää yliopistossa tehtävää tutkimusta yritysten TKI-tarpeisiin. Wehrfritz on jo ollut kokoamassa paikallisia yrityksiäkin koskettavaa TKI-hanketta, joka on saanut rahoituksen Business Finlandilta.
Yliopiston yritysyhteistyöjohtaja Vasankari kertoi, että vastaavaa yhteistyötä yliopiston kanssa on myös satakuntalaisilla yrityksillä sekä Salon seudun yrityksillä.
– Salon seudulla painottuu akkuteknologia, Rauman seudulla automaatiotekniikka ja Vakka-Suomessa lämpöoppi. Tämä painotus näkyy lahjoitusprofessuurien alan valinnassa. Eri seutukuntien ryhmittymät ovat tuoneet teknillisen tiedekunnan kokonaisuuteen itselleen tärkeän ja alueella tai jopa kansallisesti aliedustetun teeman, hän kehuu.
Turun yliopiston teknillisessä tiedekunnassa on nyt 44 professoria. Yliopisto on saanut tekniikan tutkimuksen ja koulutuksen laajentamiseen yhteensä 14 lahjoitusprofessuuria. Näistä osassa täyttöprosessi on vielä kesken, joten professorien lukumäärä kasvaa vuoden 2023 aikana.
Kalannin yhteistyötapaamisessa oli edustus Valmet Automotivelta, Pilkington Automotivelta, Yaralta, Vahterukselta, Vakka-Suomen Voimasta, Segeriltä, Vakka-Suomen Puhelimesta, Lounaisrannikon Op:sta, Finn Lamexilta, Dewacolta, RTL Inductives Oy:lta sekä Uudenkaupungin, Laitilan ja Kustavin kunnista.
Lahjoitusprofessuuri
Vakka-Suomen alueen yritykset ja kaupungit lahjoittivat Turun yliopiston uudelle tekniselle tiedekunnalle vuonna 2020 yhteensä 600 000 euroa lämpötieteiden professuuriin.
Lämpötieteiden professuurin lahjoittivat yhdessä Uudenkaupungin kauppakamariosasto, Lounaisrannikon Osuuspankin säätiö, Uudenkaupungin kaupunki, Vahterus, Laitilan kaupunki, Vakka-Suomen Voima/VSV Konserni, Pilkington Automotive Finland, Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta, Yara Suomi, Vakka-Suomen Puhelin, Finn Lamex Safety Glass, Kustavin kunta, Plc Uutechnic Group ja Dewaco.