Tässä on nyt muillekin hyvä tilaisuus tutustua naapurikuntien kuntoportaisiin, hän naurahtaa.
Kuntoportaat liittyvät olennaisesti Lahdenperän omaan elämään. Nuorena hän hankki peruskuntoa juoksemalla kuntoportaita. Lahdenperä on ollut seitsenottelija, jonka tavoitteet olivat korkealla. SM-tason kilpaura päättyi 22-vuotiaana urheiluvammoihin.
– Kun juuri leikattu polvijänne katkesi uudestaan, se oli minusta merkki, että pitää lopettaa.
Vieläkin hän käy juoksemassa kuntoportaita, koska aikaa maratoneille ei ole.
Portaat symboloivat Lahdenperälle myös sitä, miten kaikki rakennetaan askel askeleelta, kuten hänen oma työuransa. Milla Lahdenperä opiskeli ensin terveydenhoitajaksi ja jatkoi melko pian valmistumisen jälkeen opintoja hammastekniikan puolelle.
Myöhemmin hän opiskeli opettajapätevyyden ja nyt hän työskentelee lehtorina Turun ammattikorkeakoulussa ja on väitellyt tohtori, jonka tutkimusalana on uudentyyppinen hammassilta.
Lahdenperän askeleet politiikassa ovat olleet harppauksia. Jo ensimmäisissä kuntavaaleissa hänestä tuli ääniharava. Heti perään hänet valittiin aluevaltuustoon.
– Kun sitten pyydettiin, niin päätin lähteä ehdolle eduskuntavaaleihin.
Lahdenperän vaaliteemat ovat koulutus, terveydenhuolto ja yrittäjyys.
– Olen aina asunut taajaman ulkopuolella maa- ja metsätilalla, lukuun ottamatta opiskeluvuosia. Näen, että on luonnollista kantaa huolta ympäristöstä ja luonnosta. Se on lähtökohta. Arvomaailmaltani olen maltillinen oikeistokonservatiivi, hän kuvailee itseään.
Kokoomuksen vaaliohjelman mukaisesti Lahdenperän mielestä tärkeintä on pysäyttää Suomen velkaantuminen ja laittaa Suomi kuntoon askel kerrallaan.
– Peruskouluissa on tilanne, joka ei voi jatkua. Opettajilta on viety keinot auktoriteettiin ja luokkakoot ovat järkyttävän suuria.
Hänestä jokaisen lapsen pitäisi saada omantasoista opetusta.
– Tukemalla ja motivoimalla lahjakkaita kohti potentiaalinsa kasvua nostamme osaamisen ja huippuosaajien rimaa Suomessa, ja tukea tarvitsevien kuuluisi saada opetusta turvallisessa omantasoisessa ryhmässä.
Hänen mielestään toisen asteen oppivelvollisuus ei ole ollut toimiva ratkaisu, tätä täytyisi ehdottomasti jatkokehittää tai purkaa.
– Lähtökohtainen ajatus oli hyvä, mutta se ei vain käytännössä toimi. Meillä on niitä nuoria, jotka eivät haluaisi opiskella. Minusta ppisopimussysteemin kehittäminen yrittäjälähtöisesti oppipoika – kisälli -tyyppisesti olisi toimivampi ratkaisu. Silloin kysyntä ja tarjonta kohtaisivat.
Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen pitäisi Lahdenperän mielestä tiivistää yhteistyötään. Esimerkkinä hän kertoo, miten Turussa hammaslääkäri-, hammasteknikko- ja suuhygienistiopiskelijat käyvät samoilla luennolla niillä aihealueilla, jotka ovat kaikille yhteisiä. Sen kaltaista opetusta pitäisi hänestä olla enemmän. Siitä syntyisi selvää säästöä sekä ammattien välistä yhteistyötä jo opiskeluaikana.
Terveydenhuoltoa kehitetään Lahdenperän mielestä nyt oikeaan suuntaan.
– Varha on pyörinyt vasta kaksi kuukautta, mutta uskon, että kyllä me tässä onnistutaan. Palveluketjua pitää tehostaa ja selkeyttää.
Hänestä olennaista on saada ihmiset kantamaan vastuuta myös itse.
– Aina ei voi heittäytyä yhteiskunnan huollettavaksi, vaan täytyy kantaa itse vastuuta. Kaipaan takaisin sitä Suomea, jossa ihmiset halusivat olla itsekin rakentamassa yhteiskuntaa. Sitä yhteisöllistä henkeä.
Milla Lahdenperä
Ikä: 48
Perhe: naimisissa, 13-, 17- ja 18-vuotiaat tyttäret
Ammatti: lehtori, filosofian tohtori, yrittäjä
Keskeiset poliittiset luottamustoimet: aluevaltuutettu, sote-palvelulautakunnan puheenjohtaja ja Taivassalon kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Mikä elämässä on tärkeää: ympärillä olevat ihmiset