Pidentyvä päivä herättelee viherkasvit talvilevosta, joten on aika elvyttää talven riuduttamat kasvit uuteen kukoistukseen. Keväthuoltoon kuuluu pölyjen poisto lehdiltä, kasvien leikkaaminen, multien vaihto ja lannoituksen aloitus.
Puhtaat lehdet pyydystävät kaiken saatavilla olevan auringonvalon tehokkaammin kasvin käyttöön. Kasvit voi viedä suihkuun pesulle. Puhtaat kasvit myös parantavat tehokkaammin sisäilmaa.
‒ Kellastuneet lehdet poistetaan kokonaan ja ruskettuneet lehdenkärjet siistitään leikkaamalla saksilla ruskettuneet osat pois. Myös pitkäksi venähtäneet versot lyhennetään. Köynnöstävät kasvit, kuten hopeaköynnös, juorut ja kultaköynnös saattavat kasvattaa talvella pitkiä versoja, joissa on vain vähän lehtiä. Kun versot lyhennetään nyt, kasvu tuuheutuu, vinkkaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.
Myös liian pitkäksi kasvaneen jukkapalmun tai traakkipuu lyhentämiselle on nyt oikea aika. Poisleikatun latvaosan voi laittaa maljakkoon ja istuttaa multaan sitten, kun siihen on kasvanut juuret.
Näkyvä merkki mullanvaihdon tarpeesta on juuria täyteen kasvanut ruukku. Mutta ruukun jääminen pieneksi on vain yksi syy vaihtaa multa. Ruukussa multa maatuu vähitellen ja samalla se tiivistyy. Tiivistyneessä mullassa kasvin juuret eivät saa happea ja ne voivat kuolla.
‒ Harva tulee ajatelleeksi, että myös kasteluvedestä ja lannoitteista kerääntyy multaan vähitellen haitallisia määriä kalkkia ja suoloja. Kun mullan suolapitoisuus nousee, kasvi ei enää saa riittävästi vettä. Tällainen kasvi roikottaa lehtiään nuutuneena, vaikka se olisi juuri kasteltu. Myös lehdenkärjet saattavat ruskettua. Tässä tapauksessa kasvin pelastus on uusi multa.
Viherkasvit hyötyvät mullanvaihdosta eniten, kun se tehdään heti kevättalvella uuden kasvun alkaessa. Vuosittainen mullanvaihto takaa, että kasvin juuret säilyvät elinvoimaisina. Vain kaktusten ja muiden hitaasti kasvavien kasvien mullanvaihto voidaan tehdä harvemmin kuin kerran vuodessa.
Viherkasvit käyttävät ruukussa olevan mullan ravinteet nopeasti loppuun. Ilman säännöllistä lannoitusta kasvit kärsivät ravinteiden puutteesta ja alkavat vähitellen näivettyä.
Huonekasviravinteiden annosteluohjeet kannattaa aina lukea pakkauksesta ja noudattaa niitä. Lannoitusta jatketaan valoisa vuodenaika eli lokakuun loppuun asti.