Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi Laitilassa vilkkaasti

0
Tapani Rantanen ja Sirpa Lehtinen kävivät äänestämässä heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä. Molempien mielestä ehdokkaan valinta oli helppoa.

Laitilan kaupungintalolla oli keskiviikkona ajoittain jopa ruuhkaa, kun eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi. Keskiviikkoon kello 16 mennessä laitilalaisista ennakkoon äänensä oli antanut 203 äänestäjää, mikä on 3,3 prosenttia kunnan äänioikeutetuista. Pyhärantalaisista ennakkoon oli samaan kellon lyömään mennessä äänestänyt 52 äänestäjää, mikä on myös 3,3 prosenttia paikkakunnan äänioikeutetuista.

Laitilan kaupungintalolle ensimmäiset äänestäjät tulivat puoli tuntia ennen äänestyspaikan avaamista. Vaalivirkailijoina työskennelleet Riitta Heino ja Marjatta Airola kertoivat, että alun ruuhka saatiin hyvin purettua. Heidän mukaansa äänestyspaikalla on ollut vilskeestä huolimatta mukavan rauhallinen ja rento mutta kuitenkin asiallinen tunnelma.

– Tämä on eläkeläiselle ihan kivaa hommaa, Airola sanoo.

Keskiviikkoiltapäivään mennessä Laitilan kaupungintalolla oli käynyt äänestämässä Heinon ja Airolan mukaan kaikenikäistä väkeä. Airolan mukaan mikään ikäryhmä ei erityisesti painottunut, mutta nuoria vähänlaisesti.

– Se on harmi, Airola sanoo.

Välillä äänestyspaikalla kuuluu lämpimiä tervehdyksiä, kun tutut tapaavat.

– Tuttuja käy paljon. Olemme kauan asuneet täällä Laitilassa, Airola sanoo.

Laitilassa vaalivirkailijoita on yhteensä seitsemän. Ennakkoäänestyksessä päivystää kerrallaan kaksi virkailijaa. Työt sujuvat rutiinilla.

– Meillä on sama porukka monet vaalit hoitanut, kertoo keskusvaalilautakunnan sihteeri Jaana Suominen.

Ennakkoäänestys jatkuu ensi tiistaihin saakka. Itse vaalipäivä on 2. huhtikuuta.

Vaaliväittelyitä seurataan tiiviisti

Äänestämässä käyneet Sirpa Lehtinen ja Tapani Rantanen kertoivat äänestämisen sujuneen hyvin ja nopeasti. Ehdokas oli heidän mielestään helppo valita ja ennakkoäänestys jo ennalta tuttua. Ehdokkaan valinnassa Sirpa Lehtinen ja Tapani Rantanen kertovat painottaneensa Suomen ja suomalaisten asioita.

Lehtinen ja Rantanen kertovat seuranneensa puolueiden vaaliväittelyjä aktiivisesti. Ne ovat käyneet tulisina, kun puolueiden edustajat ovat napit vastakkain.

– Niin on välillä kuin kakarat tappelisivat, Rantanen sanoo.

Jouko Aittakari kävi myös ennakkoon äänestämässä.

– Jos vaalipäivään tulee joku este, niin näin äänestäminen ei esty.

Aittakari on myös seurannut vaaliväittelyjä tarkasti.

– Nyt on niin tärkeät vaalit, ettei näitä voi jättää väliin, Aittakari kertoo.

Vaalit ovat Aittakarin mukaan erityisen tärkeät, koska puolueiden näkemyksissä on selkeät erot. Vaaleissa ratkaistaan Suomen tulevaisuuden suunta.

Aittakari seuraa vaalipäivänä vaaleja aitiopaikalta, sillä hän kuuluu vaalilautakuntaan ja on mukana laskemassa laitilalaisten ääniä.

– Kaikki vaan äänestämään, että jokaisen ääni varmasti kuuluu.