Änäriä kavereiden tai vanhempien kanssa

0
Elmeri Aaltonen (vas.) ja Mauno Aulin keskittyvät peliin.

Jenna Westerlund

Uusia konsolipelejä tulee ja menee, mutta erään pelisarjan pelit ovat vuosi toisensa jälkeen myydyimpien ja pelatuimpien pelien joukossa. Kyseinen pelisarja on tietenkin EA Sportsin NHL-pelisarja, josta julkaistaan joka vuosi uusi versio uusine pelaajineen ja ominaisuuksineen.

Ensimmäinen peli julkaistiin jo vuonna 1991, joten monet nykyajan lapsista sekä heidän vanhemmistaan ovat tutustuneet peliin. Sarja uudistuu vuosi vuodelta, mutta pelin perusperiaate pysyy samana.

Jääkiekko on pääasia, ja sen ovat todenneet myös Mauno Aulin ja Elmeri Aaltonen, jotka pelaavat peliä usein joko perheensä kanssa tai keskenään.

– Pelaan kavereita ja vanhempia vastaan, mutta äitini on kyllä aika huono, Mauno kertoi kesken pelihetken.

– Itse pelaan aika usein isoveljeä vastaan, Elmeri lisäsi.

Kaksikko kertoo pelanneensa myös muita pelejä, mutta NHL valikoituu kaikkien muiden joukosta suosikiksi. Pelissä voi pelata kaveria vastaan, laukoa rangaistuslaukauksia tai osallistua harjoitusleireille, ja sarjassa on mukana NHL-seurojen lisäksi myös maajoukkueita ja eurooppalaisten sarjojen joukkueita.

– Parasta pelissä on maalien tekeminen ja se, kun voittaa, molemmat kertovat yhteen ääneen.

Pelissä on omat hankaluutensa, ja etenkin toista vastaan pelatessa voi välillä syntyä pientä kinaakin pelitilanteista.

– Hankalinta ja ärsyttävintä on se, kun yrittää päästä läpiajoon, ja sitten joku pelaaja taklaa, Mauno kertoo.

– Hankalinta on se, kun tulee rangaistuksia, ja samoin kampitustilanteet, Elmeri komppasi.

Kysyttäessä NHL-pelisarjan ominaisuuksista, kaksikko antaa vastauksensa samaan aikaan nauraen.

– No pelissä voi tehdä kaikkea sitä, mitä oikeastikin jääkiekossa voi tehdä.

Lasten ja nuorten ruutuajoista on keskusteltu viime aikoina paljon, sillä yhä useammat lapset liikkuvat liian vähän, ja päivä kuluu lähinnä pelatessa tai puhelinta tuijottaessa. Elmerillä ja Maunolla ei tätä ongelmaa ole, ja heillä pelimäärät eivät nouse liian korkeiksi.

– Pelaan silloin, kun ehdin tai jos ulkona sataa vettä, Elmeri kertoo.

NHL:ää pojat alkoivat pelata viime vuoden loppupuolella. Vaikka historia pelin kanssa on vielä suhteellisen lyhyt, on NHL:stä tullut kummankin suosikkipeli. Elmeri ja Mauno myös suosittelevat peliä kaikille siitäkin huolimatta, että suosikkilaji on jokin muu kuin jääkiekko.

Etenkin kavereiden kanssa peliä pelatessa esiin nousevatkin yhteisöllisyys ja yhteinen tekeminen. Pelissä jokainen voi oppia uusia harhautuksia esimerkiksi kaverilta esimerkkiä katsomalla, eikä mikään ole parempaa, kuin kaveriporukan NHL-mestarin tittelin saaminen.

– Suosittelen peliä ainakin kaikille heille, jotka tykkäävät jääkiekosta tai pelaavat sitä itse, Mauno päätti.

Laitilan Sanomat etsii haastateltavia Kummost peli sä pela? -juttusarjaan. Ideana on esitellä sarjassa erilaisia peleja, digitaalisia tai ihan perinteisiä. Vinkkejä haastateltavista voi lähettää osoitteeseen toimitus@laitilansanomat.fi tai Whatsapilla Laitilan Sanomien numeroon 0504758787.