Gallup säästä – “On hienoa nähdä, kun talvi taistelee kevään kanssa”

0
Juha Lahtonen ulkoilee tiibetinspanieli Puppen kanssa Sairaalantiellä.

Jussi Vaajasaari

Viime aikoina ulkolämpötilat ovat vaihdelleet edestakaisin nollan lämpöasteen molemmin puolin. Välillä on satanut lunta, välillä lumet ovat sulaneet. Maanantaina lunta tuprutti taivaan täydeltä, ja lumi maalasi maiseman valkoiseksi. Laitilan Sanomat kyseli ihmisten ajatuksia säästä.

Jemina Wallin seuraa Apilaniityn päiväkodin pihassa lasten leikkejä kiipeilylaivassa, joka on vesilammikossa.

– Minulle alan huonoin aika on nyt, kun kuraa ja vettä on samaan aikaan. Kuravaatteet ovat tarpeen, ja pukeutuminen sään mukaisesti on myöskin rahakysymys. Vaikken tykkääkään kurakelistä, vuodenajat ovat kivoja. Kamalinta on se, kun tuulee, sataa, on nollakeli ja pimeää.

Juha Lahtonen ulkoilee tiibetinspanieli Puppen kanssa Sairaalantiellä.

– Näinä aikoina sää ei ole ollut meille kummallekaan mieleen. Tassut ja tossut kastuvat. Säiden vaihteluista ei ole ollut haittaa, paitsi kura, jota pitää joka reissun jälkeen pestä koiran mahan alustasta. Kuitenkin nyt on kevään merkkejä, tämä on kivaa aikaa.

Tapio Junnila on juuri palannut haudankaivuulta Kirkkokodille.

– Työn kannalta talven säät ovat olleet hyvät. Lunta on ollut sopivasti, ja hautausmaan ilme on ollut levollinen. Lumi on ehtinyt aina välillä sulaa niin, ettei sulamisvesiä ole tullut liikaa kerralla. Minulla on asenne sään suhteen aina kohdallaan. Kun säähän ei voi vaikuttaa, pitää olla varustus sään mukaan. Välillä tulee mieleen virren 462 sanat: “Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa…”

Irina Tsabanova ihastelee Sairaalantiellä taivaan väriä.

– Sininen väri on kevään merkki. On hienoa nähdä, kun talvi taistelee kevään kanssa. Linnut laulavat aamuisin matkalla työhön. Joskus on toukokuuhun asti talvinen sää. Nyt on vähän vesisadetta, vähän aurinkoa ja vähän pakkasta. Vesi tekee luonnolle hyvää.

Reijo Ahteela liikkuu sähkömopollaan kirjaston maisemissa ja sanoo olevansa mitä parhaimmassa hoidossa Laitilan Terveyskodissa.

– Minulle sää on hirveän tärkeä. Olen kesäihminen ja aurinko, valo ja lämpö merkitsevät paljon. Talvi on ollut tukalaa, kun on liukasta ja kylmää. Viime kesänä tein 30 kilometrin päivälenkkejä, mutta nyt täytyy istua lämpöpussissa tehden enintään tunnin lenkkejä.

Vitalii Kilyk työntää lastenvaunuissa kaksivuotiasta Mira-tytärtään Vihtorinkadulla. Kilyk on asunut Suomessa jo 14 vuotta.

– Vaihteleva sää ei ole meitä haitannut. Olen tottunut siihen, että kevät on aina myöhässä. Vuonna 2010 kevät oli paljon kylmempi.