Tinja Jalonen
Soppatykki höyrysi kuumana Laitilan torilla viime lauantaina, kun Laitilan Reservinaliupseerit tarjosivat hernekeittoa kaikille halukkaille. Perjantai-illan myrskystä huolimatta ihmiset olivat hyvin liikkeellä, ja torilla kuulumisiaan vaihtoivat niin uudet kuin vanhatkin tuttavuudet. Hernekeiton lisäksi torilta sai nokipannukahvia.
Ensimmäiset sopan maistelijat tulivat paikalle jo kymmenen aikaan, ja väkeä riitti hyvin kello kahteen saakka. Tempausta oli järjestämässä kahdeksan Reservinaliupseereiden jäsentä.
Tempauksen tarkoituksena oli tuoda esille reserviläistoimintaa ja ilahduttaa kaupunkilaisia. Samalla yhdistyksen jäsenet pystyivät kertomaan ihmisille yhdistystoiminnastaan, muun muassa luennoista, kilpailuista, ammunnoista, retkistä, talkootöistä sekä edustustehtävistä. Tietysti tempaus toi myös hyvää mieltä, sekä lisäsi yhteisöllisyyttä ihmisten välillä.
Samanlainen tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017, satavuotiaan Suomen kunniaksi. Tapahtuma oli jo silloin suosittu ja keräsi paljon väkeä yhteen. Vuonna 2017 keitto tehtiin itse, mutta se todettiin hieman työlääksi ja tällä kerralla se tilattiinkin Ahoskalta.
Sonja Laihonen, Rami Kettunen sekä heidän pienokaisensa Halla Kettunen tulivat maistamaan hernekeittoa nähtyään ilmoituksen lehdessä. Reservinaliupseeritoiminta ei ollut heille ennestään tuttua. Tapahtuma oli helppo tapa saada pieni maistiainen siitä.
– Kyllä tämä hernekeitto on hyvää ja lämmittää mukavasti, Sonja Laihonen kertoo.