
Ihoden uusi päiväkotirakennus on valmistunut ja luovutettu Pyhärannan kunnalle. Vs. kunnanjohtaja Olli Lahtosen mukaan tällä viikolla muutetaan tavaroita ja lapset muuttavat uusiin tiloihin ensi viikon maanantaista alkaen.
Ihoden päiväkoti on toiminut väistötiloissa vuoden 2018 alusta asti, kun Päiväkoti Satakieli tuhoutui tulipalossa. Uuden päiväkodin toteutustavasta väännettiin kunnassa peistä noin neljä vuotta ennen kuin kunta kilpailutti päiväkotihankkeen vuokramallilla. Hankkeen toteuttajaksi valittiin Hoivarakentajat Oy.