”Kansalaisia on kuultava myös vaalien välillä” – Jyrki Susi puhuu itsenäisyyden, demokratian ja huoltovarmuuden puolesta

0
Kansanedustajaehdokas, vehmaalainen Jyrki Susi puhuu mielellään haja-asutusalueiden ja pienten kuntien puolesta. - Vehmaan uuden koulun yhteydessä oleva lähiliikuntapaikka on hyvä esimerkki siitä että kun kunnassa on yhteinen visio ja tahtotila saadaan paljon aikaan ja vieläpä budjettia noudattaen, korostaa Jyrki Susi.

Maija Ala-Jääski

Liike Nyt -kansanedustajaehdokas Jyrki Susi lähti mukaan politiikkaan halusta uudistaa asioita. Hän oli perustamassa Uudistuva Vehmaa -ryhmää vuoden 2017 kuntavaaleihin.

– Seuraavana vuonna perustettiin Liike Nyt ja tuolloin perustaja Harry Harkimo otti yhteyttä ja pyysi meitä liittymään puolueeseen. Kun tutustuimme puolueen ohjelmaan, löysimme siitä lähes kaikki samat asiat kuin mitä varten Uudistuva Vehmaa oli perustettu. Aivan kuin joku olisi nähnyt ajatuksemme, muisteli Jyrki Susi.

Yksi yhdistävistä tekijöistä oli kannustaminen avoimeen keskusteluun, myös vaalien välillä. Liike Nyt perustettiin jotta kansalaiset voisivat osallistua politiikkaan entistä laajemmin. Yksi keino on ollut nettiparlamentin luominen.

– Nettiparlamentissa jokaisella on mahdollisuus keskustella ja kertoa oma kantansa ajankohtaisiin asioihin. Mielestäni on todella tärkeää että päättäjät ja kansalaiset käyvät avointa ja vilkasta keskustelua myös vaalien välissä, Susi painotti.

Vehmaalla asuva Jyrki Susi on paluumuuttaja. Parikymppisenä miehen tie vei työn perässä pääkaupunkiseudulle.

– Muutimme vaimoni ja tyttäremme kanssa takaisin Vehmaalle vuonna 2009. Sen jälkeen perheemme on kasvanut kolmella pojalla, joten taidamme nykymittapuun mukaan olla jo suurperhe.

Pariskunta on ollut kasvattamassa Vehmaan asukasmäärää myös välillisesti. Heidän esimerkin innostamina Vehmaalle on muuttanut myös puolison sisko, veli perheineen sekä vanhemmat.

– Minusta tämä on hyvä esimerkki siitä, että maaseutu vetää puoleensa, kunhan peruspalvelut ovat kunnossa. Vehmaalla on uuden, terveen puukoulun, monipuolisen lähiliikunta-alueen ja urheiluhallin muodostama toimiva kokonaisuus, josta voimme olla aidosti ylpeitä.

Jyrki Susi puhuukin mielellään pienten kuntien puolesta.

– Nyt ei ole oikea aika kuntauudistukselle. Meidän täytyy ensin viedä sote-uudistus maaliin ja vasta sitten näemme miten kuntien talous voi, Susi korosti.

Muita tärkeitä yhteiskunnallisia arvoja Jyrki Sudelle ovat itsenäisyys, demokratia ja huoltovarmuus.

– Itsenäisyys rakentuu uskottavalle maanpuolustukselle. Aito demokratia turvaa vapaan maan ja rauhallisen yhteiskunnan. Lisäksi tarvitsemme kotimaista ruokaa, puhdasta vettä ja huoltovarmuuden takaavia energiaratkaisuja.

Kansanedustajana Jyrki Susi haluaisi viedä eteenpäin mm. parannuksia omaishoitajien asemaa.

– On tunnustettava omaishoitajien työn tärkeys ja merkittävyys koko yhteiskunnalle.

Liike Nyt haluaisi luoda Suomeen perhelääkärimallin ja tätä Susi kannattaa lämpimästi.

Paikallisesti Susi työskentelisi lähijunaliikenteen puolesta.

– Henkilöjunaliikenteen saaminen Uudenkaupungin ja Turun välille olisi tärkeää koko seutukunnan kannalta. Toimivat joukkoliikenneyhteydet palvelevat niin asukkaita kuin yrityksiä, alleviivasi Susi.

Sen sijaan pari vuotta sitten tehty taksiuudistus kuuluu Suden mielestä romukoppaan.

– Uudistuksen jälkeen hinnat nousivat ja haja-asutusalueen taksipalvelut heikkenivät oleellisesti. Olen myös huolissani alan rapautuvasta maineesta.

Neljän lapsen isänä Jyrki Susi peräänkuuluttaa vanhempien vastuuta kasvatuksesta.

– Kodin kasvatusvelvollisuutta ei voi sysätä päiväkodin tai koulun henkilöstön harteille.

Lasten ja nuorten kohdalla hän on huolissaan laskevista oppimistuloksista ja siitä, että osa lapsista ei liiku terveyden kannalta riittävästi.

– Olemme kuitenkin varakas yhteiskunta, että meillä pitää olla resurssit tarjota jokaiselle lapselle mielekäs liikunnallinen harrastus vaikka tuettuna.

Jyrki Susi harrastaa lastensa kanssa frisbeegolfia ja pyöräilyä.

– Vapaa-aikaamme kuuluu myös veneily ja mökkeily Taivassalon saaristossa. Näin olen omin silmin nähnyt sen miten Saaristomeren tila heikkenee jatkuvasti. Meren tilan kohentaminen pitäisi mielestäni olla jokaisen kansanedustajan asialistalla, korosti kansanedustajaehdokas Jyrki Susi.

Jyrki Susi

  • Ikä: 47 vuotta
  • Perhe: Naimisissa, tytär 15 vuotta, poika 12 vuotta ja kaksoispojat 9 vuotta.
  • Ammatti: Sähköautomaatioasentaja
  • Keskeiset poliittiset luottamustoimet: Vehmaan kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsen, Vehmaan koululautakunnan jäsen, Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston jäsen, Liike Nyt Varsinais-Suomen piirihallituksen jäsen
  • Mikä elämässä on tärkeää: Onnellisuus, jokaisen soisi löytävän elämästään ne onnellisuutta tuottavat asiat