Oletko koskaan miettinyt, miksi kasviot on aina tehtävä kesän aikana? Kasvio on siis eliökokoelma, joka on pakollinen jokaiselle 7-luokkalaiselle. Se on joko kameralla kuvaamalla tai perinteisesti kuivattamalla tehtävä työ koulua varten.
Jostain syystä kasviot on aina määrätty tehtäväksi kesälomaa ennen, mikä on suorastaan kidutusta. Toki voisin tehdä kasvion ennen kesälomaa viimeisellä viikolla, mutta kokeet ovat merkitty aina silloin tehtäväksi ja aikani menee niihin harjoittelussa. Kun olen lomalla ja haluaisin vain olla ja pitää hauskaa, saan äkillisen stressikohtauksen, kun muistan, että kasviokin pitäisi vielä tehdä. Siis, minkä takia se on aina tuupattava kesälomalle!
Hyvä puoli kasviossa on se, että niitä kasveja ei enää tarvitse kuivattaa ja laittaa kansioon. Mutta minusta ja monen kaverini mielestä kasvion kuvaaminenkin on ärsyttävää. Tästä hyvä esimerkki on se, kun olet kuvaamassa jotain vesistökasveja järvellä, pitäisi olla jokin kumivene tai vastaava, koska kuka olisi lähdössä uimaan puhelimen kanssa!?
Onneksi kasvion palautusaika on ihan kohtuullinen, eli sillä ei ole kiirettä ja palauttaminen on tehty ylipäätään helpoksi. Mutta kasvioden kasvilistat ovat todella rasittavia, koska siellä on välillä jotain “pyhiä kasveja”, joita ei vaan löydy mistään. Siis mistä niitä kasveja ollaan ylipäätään revitty?
Kasviot voitaisiin mielestäni korvata kirjallisilla kokeilla, joissa kysytään ne kyseiset kasvit. Kasviot laittomaksi.
Wiljami Mäkinen
Mielipidekirjoitus on kirjoitettu äidinkielen tunnilla Varppeen koulussa.