Tinja Jalonen
Laitilalaisesta Sampsa Mäki-Arvelasta tuli koiravaljakoiden sprinttikilpailun maailmanmestari 1. maaliskuuta. Kilpailuun kuului kolmena päivänä 15 kilometrin ajo Åsarnan hiihtostadionin mutkittelevaa latua pitkin. Mäki-Arvela kisasi arktisten rotujen kuuden koiran sarjassa, jossa oli yhteensä kymmenisen kisaajaa. Koko kilpailussa oli lukuisia eri sarjoja, joissa koirien rodut ja ajetuttujen matkojen pituudet vaihtelivat. Yhteensä kilpailuihin otti osaa noin 300 koiravaljakko-harrastajaa. Sampsan valjakkoon kuuluivat näissä kisoissa Milo, Mikki, Ilo, Banjo, Tarmo ja Vito.
Ensimmäisenä kisapäivänä lähtöjärjestys arvottiin, ja ajajat lähetettiin radalle minuutin välein. Kiemurtelevalla radalla oli nousuja ja laskuja, sekä paljon risteyskohtia, jotka koettelivat ajajaa ja koiria. Mäki-Arvela voitti ensimmäisen kierroksen, joten seuraavana päivänä hän oli lähtöjärjestyksessä ensimmäinen.
Mäki-Arvelan vaimo Kaisa sekä heidän tyttärensä Vilja seurasivat lähtöalueen tulostauluilta väliaikatietoja valjakon etenemisestä. Ensimmäinen tieto tuli 11 kilometrin kohdalla ja toinen maalissa. Kaikkina kolmena päivänä Mäki-Arvelan aika oli nopein, ja seuraavaan valjakkoon oli eroa parista kolmeen minuuttia. Vaikka keli kisapäivinä ei ollut toivottu, kaikkien päivien ajat pysyivät 35 minuutin sisällä ja keskivauhti oli 26 km/h.
Haasteita kisaan toi lämmin sää. Siperianhuskyille ihanteellinen sää olisi noin -15 tai -20 astetta, ja nyt olikin viisi astetta plussaa. Lisäksi aurinko porotti ja tuuli oli melko kovaa. Lämpö vaatii myös reen jalasten tarkkaa voitelua. Mäki-Arvelalla oli onneksi hyvä taktiikka kisassa. Hän jarrutteli koirien menoa reilusti alkumatkan, jotta ne jaksoivat lopun jyrkät nousut. Osa kisaajista hyytyi hieman lopussa, kun alusta saakka oli menty täysillä.
Luokkansa nopeimman ajan Sampsa ja koirat ajoivat kilpailun viimeisenä päivänä, silloin uskalsi hieman jarruttelua vähentää. Voittoa Mäki-Arvela ei kuitenkaan osannut odottaa, joten ilo oli ylimmillään, kun maailmanmestari ylitti maalilinjan.
– Olihan se todella merkittävä ja huikea kokemus, Mäki-Arvela kertoo.
Palkinnoksi kilpailusta ei saanut kuin säkillisen koiranruokaa, mutta upeat kisapäivät ja voitto olivat kaiken arvoisia.
Kautta varten treenaaminen aloitetaan jo toukokuussa ja pian sen jälkeen päätetään, mitkä koirat tulevat kisatiimiin. Näiden koirien kanssa treenataan systemaattisesti talvea varten. Koirilla on oma kävelytyskone, joka toimii peruskuntotreeninä kesällä ja syksyllä, ja jossa Sampsa tai Kaisa on aina niiden kanssa pyöräilemässä. Kauden aikana koneessa tulee helposti 1300 kilometriä pyörittyä. Kävelytyskoneen lisäksi koirat treenaavat vetämällä mönkijää, reellä kun ei yleensä näillä korkeuksilla pääse kulkemaan. Treenejä pyritään pitämään joka toinen päivä, mutta nyt kauden pääkisojen jälkeen ajellaan vain huvin vuoksi ja kevyemmin.
Reen kanssa treenaaminen on erittäin tärkeää, ja sitä varten Mäki-Arvelan perhe koirineen käy Jämillä. Siellä on urheiluseura, joka järjestää kisoja, koulutuksia ja treeniviikonloppuja. Sosiaalisen median treeniryhmässä jaetaan vinkkejä ja kysellään kokeneemmiltä ajajilta neuvoa. Talvisin lähes joka viikonloppu kuluu Jämin kattavilla reiteillä ajellen.
– Treeniryhmässä kaikilla on joku oma erikoisosaaminen, mistä voi jakaa vinkkejä toisille, Mäki-Arvela sanoo.
17 siperianhuskyn kanssa eläminen ja kisaaminen on hyvin kokonaisvaltaista, ja koko perhe on siinä mukana. Kaisa hieroo koiria kisoissa aina päivän jälkeen, sillä se on olennainen osa tärkeää palautumisprosessia. Treenaaminen ja koirien hoito vaatii päivittäin paljon aikaa, ja myös kahdeksanvuotias Vilja on siinä innokkaasti mukana. Viime talvena hänelle hankittiin oma reki, ja hän ajelee sillä hieman rauhallisempien, jo eläköityneiden koirien kanssa. Kahden vuoden päästä hän saa osallistua myös arvokisoihin.
Siperianhuskyharrastus tuli perheeseen Kaisan kautta, joka aluksi harrasti valjakkoilua yksin. Pian Sampsakin innostui siitä, eikä aikaakaan, kun perheeseen tuli husky toisensa jälkeen. Aktiivinen kilpaura alkoi vuonna 2015. Kaisa kilpailee edelleen Suomessa, ja se riittää hänelle mainiosti, sillä isommat kisat jännittävät. Kisaaminen vaatii tietysti myös koirilta valtavasti.
– Näillä huskyillä on ihan älytön halu juosta, ja ne nauttii siitä tosi paljon, Mäki-Arvela kertoo.
Koiriahan ei pysty työntämään eteenpäin, joten niiden ja ajajan täytyy tehdä saumatonta yhteistyötä. Koiria ohjataan oikeaan suuntaan ”vasen”, ”oikea”, ”seis”, ja ”ohi” käskyillä. Keulakoirat ovat kahdeksan metrin päässä ajajasta, ja välillä käskyjä pitää toistaa useampaan kertaan, että oikea viesti menee perille. Koirat eivät kuitenkaan tee kisassa ihan kaikkea työtä, vaan Sampsa itse potkii lisää vauhtia rekeen koko matkan ajan. Kisa vaatii myös ajajalta kovaa kuntoa ja kaikkensa antamista.
Kisareissuihin kuuluu paljon muutakin, kuin vain itse kisaaminen, ja jo paikan päälle matkustaminen vaatii paljon. Mäki-Arvelat matkustavat ja asuvat kisojen ajan retkeilyautossaan, jossa elelevät heidän lisäkseen kaikki 17 huskyä.
Åsarnaan ajokilometrejä kertyi 2000, ja parin tunnein välein koirat piti käydä pissattamassa. Lisäksi niitä pitää juottaa tasaisesti. Koirillekin valmistautuminen ja palautuminen ovat hyvin tärkeitä, ja ennen kisaa niiden tassut rasvataan, välillä jalkaan laitetaan myös tossut. Mukana tällä kisareissulla oli myös kaksi koirahierojaa, ja usein koiria hierotaan aivan yömyöhään asti. Koirilla on myös yksilölliset ja tarkkaan lasketut dieetit, jotka takaavat riittävän energiansaannin. Sampsa punnitsee joka päivä niiden lihat ja nappulat kymmenen gramman tarkkuudella.
– Tämä on oikeastaan jo elämäntapa, eikä enää harrastus, Mäki-Arvela toteaa.
Tämä maailmanmestaruus toi mukanaan myös automaattisen paikan maajoukkueessa ja sen myötä kutsun ensi helmikuussa Itävallassa järjestettäviin MM-kisoihin. Ensin Mäki-Arvelat haluavat kuitenkin vain ajella rauhassa ja käydä pienemmissä kisoissa Suomessa.
Kisat ovat heille myös paljon muutakin, kuin vain voittojen tavoittelua. Ensisijaisesti ne tuovat samanhenkisiä ihmisiä yhteen, ja tarjoavat usein perheinä matkustaville kisaajille tilaisuuksia tavata toisiaan. Huskyharrastajaperheiden lapset odottavat usein innolla näkevänsä taas toisensa kisojen merkeissä.
– Huskyt on ihan mahtavan söpöjä, Vilja huikkaa iloisesti.
