
– Tämä on melkein kuin hotelli paitsi, että täällä ei ole saunaa eikä suihkuja, Heini Lainio , 5, huudahtaa.
Heini oli ensimmäinen lapsi, joka saapui maanantaiaamuna Päiväkoti Satakielen tänä keväänä valmistuneisiin uusiin päiväkotitiloihin. Päiväkodin vastaava varhaiskasvatuksen opettaja Tia Lehtinen kertoo, että päiväkodista löytyy itseasiassa kaksi suihkuakin. Tämä tieto otetaan tyrmistyksellä vastaan. Suihkut löytyvät henkilökunnan sosiaalitiloista.
Päiväkoti Satakieli on toiminut väistötiloissa keväästä 2018 asti. Eilen maanantaina pitkä odotus palkittiin, kun päiväkodin väki pääsi muuttamaan uusiin tiloihinsa.
– Viime viikko on ollut melkoista hulinaa. Jakauduimme kahtia, toinen porukka vastasi muutosta ja toinen päiväkodin tavanomaisesta toiminnasta, Lehtinen kertoo.
Lapsia muuttopäivän lähestyminen ei etukäteen huolestuttanut, mutta hekin pistivät merkille, että lelut alkoivat vähentyä.
Sen lisäksi, että tavarat piti pakata, henkilökunta halusi pestä uusiin tiloihin tuotavat tavarat. Maanantaina kaikki päivittäiseen toimintaan tarvittavat tavarat oli muutettu ja loputkin asiat haetaan lähiaikoina.
Uudet tilat mahdollistavat Lehtisen mukaan paremmin muun muassa pienryhmätyöskentelyn ja pidempikestoisen leikin sisällä. Kun tilaa on enemmän, leikkejä ei tarvitse joka välissä siivota pois vaan lapset voivat palata aloitettujen leikkiensä ääreen myöhemmin.
– Vaikka me saimme vanhassa paikassa käyttää koulun salia, täällä voi liikkua joka päivä eikä tarvitse lähteä sitä varten mihinkään, Lehtinen kertoo.
Päiväkodin piha ehti jo maanantaina herättää lapsissa ihastusta. Ja kunhan lumet sulavat, päiväkodin väki pääsee kunnolla tutustumaan läheiseen metsään.
Ensimmäinen päivä uudessa päiväkodissa oli vanhempien mukaan jännittänyt osaa lapsista. Lehtisen ja lastenhoitaja Taina Mikolan mukaan lapset olivat aamulla olleet hieman hämmentyneinä ja etsiskelleet tavaroille paikkoja, mutta kenelläkään ei ollut tullut itku. Päivän mittaan innostus ja ilo ovat kasvaneet ja välillä kierrokset ovat nousseet melko korkeiksikin.
Samansuuntaisen käsityksen saa myös, kun kysyy lapsilta itseltään.
– Tämä näyttää hienolta. Voisin muuttaa tänne asumaan, Heini ilmoittaa ja muut ovat samaa mieltä.
Hetkiseksi lapset uppoutuvat suunnittelemaan, että jos päiväkotiin muutettaisiin niin, missä kaikki perheet nukkuisivat. Lopulta löydettiin nukkumapaikka ainakin kolmelle aikuiselle, mikä todettiin riittäväksi.
Heinin mielestä ulkona oli jopa vielä hienompaa kuin sisällä.
– Siellä on liukumäkiä, karuselli ja hämähäkkikeinu, hän kuvailee.
Matias Lyrintzisin mukaan parasta päiväkodissa ovat pikkulegot ja Maire Lainio ja Inna Aerila pitävät puolestaan puolapuita parhaana juttuna. Myös Heinin mielestä puolapuut ovat todella hyvät.
Ihoden päiväkodissa on kirjoilla 21 lasta, joista kuusi on alle 3-vuotiaita.