Moni asia on ihan hyvin

0

Suomalaiset viettivät erilaisten mediasisältöjen parissa vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla 1,5 tuntia kauemmin kuin vuotta aiemmin.

Markkinatutkimuslaitos Kantar TNS:n Mediapäivä-tutkimuksen mukaan eniten korona-aikana kasvoi sanomalehtien tuottaman sisällön lukeminen sekä perinteisen lineaaritelevision katselu. Esimerkiksi televisiouutisten katselu kaksinkertaistui aikaisempaan verrattuna.

Tutkimusten mukaan eri medioiden tuottamaa uutissisältöä on eri ikäryhmissä seurattu aiempaa tiiviimmin.

“Ihmisen kokoisilta tuntuvat aiheet puhuttelevat silloinkin, kun maailma ympärillä tuntuu vavahtelevan liitoksissaan.”

Uutisia on hallinnut viime vuodet erityisesti korona sekä Ukrainassa käytävä sota. Toistuvia pidemmän tai lyhyemmän aikavälin kestoaiheita ovat olleet myös energiakriisi, ilmastonmuutos sekä esimerkiksi sote-palvelujen takkuaminen.

Nyt tutkimukset vahvistavat pinnalla ollutta ilmiötä: pitkään jatkunut kriisiuutisointi saattaa ahdistaa. Omaa hyvinvointiaan ajatellen monet ovatkin päätyneet säätelemään kriisiuutisten seuraamista: jotkut ovat tehneet esimerkiksi päätöksen, etteivät lue niitä heti herättyään tai seuraavat sotauutisia vain medioista, joissa järkyttävin sisältö on karsittu pois.

Nuoret, isot uutisaiheet ja luottamus -tutkimuksen mukaan nuoretkin haluavat seurata uutisia, mutta ahdistusta herättävien kriisiuutisten rinnalle kaivataan myös itseä lähellä olevia ja arkisiakin uutisaiheita.

Ihmisen kokoisilta tuntuvat aiheet puhuttelevat silloinkin, kun maailma ympärillä tuntuu vavahtelevan liitoksissaan. Tai ehkä erityisesti juuri silloin? Ne puhuvat sen puolesta, että moni asia on kuitenkin ihan hyvin, tai ainakin ennallaan.

Solina Saarikoski
solina.saarikoski@laitilansanomat.fi