Osa maailmaa – Kaikki maailman tapahtumat ovat paikallisia jossain

0

Lauri Kattelus

Saan usein pyyntöjä pitämään puhe erilaisiin tilaisuuksiin. Yhtä usein minulta pyydetään jonkinlainen kirjoitus tai kaupunginjohtajan tervehdysteksti johonkin julkaisuun. Mukavaahan se on saada kaupungin ääni kuuluviin.

Lähes poikkeuksetta näitä pyyntöjä yhdistää toive paikallisesta näkökulmasta ja Laitilan kuulumisista. Halutaan kuulla tai lukea ”sellaisesta pienestä paikallisesta näkökulmasta” kerrottuja juttuja.

Paikallinen näkökulma on tärkeä. Usein siinä on läsnä piristävä ihmisyyden tuntu.

Mukavahan pienistä paikallisista sattumuksista ja kommervenkeistä on tarinoida. Hyvää tarkoittanut pyytäjäkin on mielissään, kun saa kuunnella kertomuksia koirapuistosta kinaamisesta, skeittiparkista tai peltokauppojen kitkasta. Aitoja ja myös aidosti tärkeitä aiheita jokainen.

Kuulija tai lukija ovat myös tyytyväisiä. He saavat vahvistuksen ajatuksilleen rauhallisesta maalaiskaupungista, jota suuren maailman tyrskyt eivät pahemmin hetkauta.

Pyynnöt ovat kuitenkin salakavalan kaksiteräisiä tikareita. Toisaalta ne antavat tilaisuuden kertoa hyvin inhimillisellä tavalla elosta ja olosta Laitilassa. Toisaalta ne pienentävät laitilalaisuuden joksikin paikalliseksi puuhasteluksi, jonka pyynnön esittäjä ajattelee olevan erillään maailman suuremmista tapahtumista. Typistämällä toive paikallisuudesta pieniksi sattumuksiksi pyytäjä tulee toiseuttaneeksi laitilalaiset ulkopuolisiksi.

Kaikki maailman tapahtumat ovat paikallisia jossain. Maailman suuria kehityskulkuja yhdistää se, että ne tapahtuvat paikallisesti, mutta lukuisassa paikassa samanaikaisesti.

Talouden suhdanteet heittelevät globaalista luonteestaan huolimatta ihmisiä ja yrityksiä aina paikallisesti. Suomen suuret väestörakenteen muutokset näkyvät jokaisessa kunnassa. Kaupungistuminen on paikallinen ilmiö sekä kaupungissa että maalla. Luontokatoa tapahtuu siellä, missä vielä on luontoa.

Paljon jää tietysti puhujan tai kirjoittajan vastuulle. Kuinka puhua Laitilasta pienentämättä itseään ulos maailmasta.

Suuret teemat voi esittää niiden paikallisten vaikutusten kautta. Skeittiparkki on osa suurta kamppailua nuorten syrjäytymistä vastaan. Koirapuisto yrittää yhtenä suuren elinvoimamosaiikin ruutuna pitää kaupungin vetovoimaisena. Maata vaihdetaan, ostetaan ja myydään, jotta emme alistuisi väestöennusteiden synkkyydelle, vaan voisimme kasvaa.

Pitää osata kertoa, että me olemme osa maailmaa. Pääosassa, emme sivuroolissa tai alaviitteessä.

Kirjoittaja on Laitilan kaupunginjohtaja.