Kaupunginjohtaja Lauri Kattelus esitteli näitä näkymiä valtuustolle tiistaina iltakoulussa. Valtuusto sai punnittavakseen, miten tilanteeseen pitäisi reagoida. Laitilan alakoululaisille on nyt kuusi koulutaloa. Kappelimäen lisäksi koulua käydään Itäkulmalla, Kodjalassa, Soukaisissa, Suontakana ja Untamalassa. Yläkouluja on yksi. Lisäksi kaupungissa on oma lukio ja Winnova.
Samanaikaisesti kun lapsiluku laskee, kaupungin taloudellinen tilanne tiukkenee. Valtionosuudet putoavat vuosittain noin kahdella prosentilla, kun valtion on hoidettava hyvinvointialueitten rahoitus kuntoon.
Näiden lukujen valossa on selvää, että kipeitäkin ratkaisuja lähivuosina on pakko tehdä. On hyvä, että kaupunginjohtaja Lauri Kattelus nosti kissan pöydälle jo nyt. Nyt on aikaa keskustella ja harkita, minkälainen ratkaisu olisi järkevin.
Päätöksenteossa kannattaa ottaa huomioon myös perusopetuksesta viime aikoina käyty keskustelu. Inkluusiosta ei ole vain hyviä kokemuksia. Työrauha luokissa on järkkynyt, eivätkä erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ole saaneet riittävästi tukea. Kun Laitilassa on poikkeuksellisen paljon erityisen tuen oppilaita ja monta idyllistä kyläkoulutaloa, yhtenä vaihtoehtona voisi olla, että erityisen tuen oppilaat saisivat oman koulun.
Myös Laitilan lukion tulevaisuus on tapetilla. Oma lukio on kaupungin elinvoimaisuuden kannalta tärkeä, siksi yhteistyö Winnovan kanssa voi olla hyvä ratkaisu.
Teija Uitto