Pääkallonpaikalla – Lukkalanmäellä on ensi heinäkuussa tarkoitus avata hauta tai hautoja

0

Timo Rantanen

Onko kuusi ja puoli vuotta pitkä vaiko lyhyt aika? Vastaus: on se. Siis, että kumpi. Riippuu siitä, miten asiaan nyt suhtautuu.

Ei kovin älyllinen kysymys eikä ainakaan järkeviä vastauksia. Tekstin mahdollisen lukijan aliarvostusta? No ei ole.

Itse pähkäilin asiaa, kun mietin, että Kodjalan Lukkalanmäen vääpelinpuustellin eteläpuolella on nyt tehty tutkimusta kirkon olemassaolosta tuo kuusi ja puoli vuotta. Jos tavoitteen asettaa noin kauas eteenpäin, on se eri juttu kuin katsoa asiaa taaksepäin.

Kun pääsiäinen on ovella, otin oikeudekseni käyttää tähän kristikunnan juhlaan liittyviä metaforia. Lukkalanmäki on noin 20 metriä ympäröivää maastoa korkeammalla. Kodjalan Golgata. Huono vitsi, mutta jätin sen tuohon.

Sinne menee tie, mikä on ihan kunnollinen. Eikä se ole ollut tutkimuksen aikanakaan mikään via dolorosa, tuskien taival.

Tuskaa ja vaivaa on aiheuttanut lähinnä tutkimukselta puuttunut rahoitus. Nyt voi sanoa, että kaupunki, yritykset, yhteisöt ja säätiöt ovat tulleet loistavasti kirkkotutkimuksen tuki ry: avuksi.

Pääkallonpaikka tarkoittaa tänä päivänä suunnilleen paikkaa, mikä on tapahtumien keskipiste. Pääsiäislegendan mukaan Jeesuksen hauta avautui, ja päähenkilö lähti lätkimään.

Lukkalanmäellä on ensi henäkuussa tarkoitus avata hauta tai hautoja, eikä sieltä lähde kävelemään muuta porukkaa kuin lähinnä kuin tutkijoita, mutta on kovin olettavaa, että siitä tulee kirjaimellisesti pääkallon tai pääkallojen paikka.

On perin mielenkiintoista se, että jos ja kun sieltä löytyy pääkalloja, voidaaan hampaista saada luotettavia DNA-näytteitä. Näkymä on uudelle historiankirjoitukselle huikea. Kenen sukulaisia siellä makoilee? Sinun, minun?

Olen mennen tullen suorastaan lehkinut sillä, että kolmen alan täydellisen diletantin alkuunsaattama kirkkotutkimus on saanut tuekseen aivan uskomattoman loistavien tiedemiesten tuen: Arffman, Hiekkanen, Immonen noin ensialkuun.

Eikä tämä nyt ole mennyt ihan tieteilijöitten tuen varassa. Vielä lokakuussa 2018 pystyi puhelin- ja sähköpostitietojen perusteella laskemaan, että olemme vaivanneet reilua 200 ihmistä ja instanssia. Seuraavana vuonna luku oli yli 300 eikä sen jälkeen ole ollut mitään mahdollisuutta seurata sitä tilastoa.

Kirjoittaja on Kodjalan kirkkotukimuksen tuki ry:n puheenjohtaja.