Papp paina pisim puski: Lähipäivinä hanhet vallannevat Valkojärven

0
Merihanhen nokka on komea porkkana. Metsähanhen (taustalla) nokassa on aina mustaa.

Juha Kylänpää

Mieli iloisena fillaroin Pirttikyläntietä. Kiertely Piikarahkan puutarhajäteasemalla oli juuri tuottanut kaksi tälle vuodelle uutta lajia, peipon ja vihervarpusen. Päivä on perjantai 17.3.

Peltosuoralla on perattu ojaa ja kaivuumassa hajotettu pellolle. Kokkareilta on muuta maisemaa kattava lumi jo sulanut. Edempää pölähtää lentoon parvi lintuja, jotka totean keltasirkuiksi.

Pysähdyn laskemaan, kun taustalta kuuluu kiurun kurahdus! Ja niinpä vaan niitä löytyy kuusi vähän sivummalta taivaalla pörräävien keltsien jengistä. Nuorena olisin tässä kohdassa heittänyt kuperkeikan. Sitä ei enää parane tehdä, kun sen jälkeen ei pyörällä pysyisi pystyssä.

Eivät nämä kiurut kevään ensimmäisiä muuttajia olleet. Tammikuun loppupuolella Kivijärvellä nähty laulujoutsen saattoi olla sellainen, mutta varmasti kevätmuutto alkoi 13.2., jolloin Salon–Palttilan pelloille olivat tulleet ensimmäiset laulujoutsenet ja uuttukyyhkyt. Muuttajia lienevät olleet Ihodessa 1.3. näkyneet sinisorsatkin.

Alkukeväästä säillä on iso vaikutus saapujien aikatauluun. Kylmät virtaukset katkaiseva lounainen leuto hönkäys tuo uusia lajeja joskus roppakaupalla. Näin kävi maaliskuun puolivälissä.

14.3. lähdin toivorikkaana tutkailemaan peltoja enkä ihan turhaan. Palttila–Untamala – akselilta löytyivät töyhtöhyyppä, kottarainen ja harmaahaikara. Merihanhen näkivät muut onnekkaat.

Myyräkannat ovat meidän seudullamme heikot eikä niitä syöviä petoja talven aikana juurikaan nähty, joten helmi-maaliskuun vaihteessa Laitilassa lennelleet pari hiirihaukkaa saattoivat olla palaajia. Tuulihaukka parkkeerasi Palttilaan kasitien lyhtypylväille 16.3. ja on siellä edelleen.

Rihtniemen kärjessä tapittaa lintuharrastajia ympäri vuoden. Niinpä siellä saadaan hyvää kuvaa lintujen liikehdinnästä. Ensimmäiset merkit kevätmuuton käynnistymisestä saatiin 14.2. parin tusinan kyhmyjoutsenen ja tukkasotkan suunnatessa pohjoiseen.

Seuraava muuton alkajien rysäys todettiin maaliskuun puolivälissä. Jonkin verran telkkiä, isokoskeloita, merimetsoja ja variksia on pyörinyt siellä koko talven, mutta nyt määrät kasvoivat ja suunta kohti kotiseutuja oli selvä. Samoihin aikoihin menivät ensimmäiset naurulokki ja mustavarikset.

Ensimmäinen juhlapukuinen haahka tekee kevään monelle merihenkiselle. Tänä vuonna päivä oli 10.3. Kävi säkä, kun se tapahtui vuoden kolmannella retkelläni Rihtniemeen.

Hanhet kuuluvat Laitilan alkukevääseen. Ensimmäiset metsähanhet löytyivät Valkojärveltä 19.3. Pari päivää myöhemmin yli 300 metsurin joukossa piileksi neljä tundrahanhea. Lähipäivinä hanhia tulee lisää ja sääennusteen perusteella niitä jäänee tänne tankkaamaan enemmänkin.

Juttu perustuu omiin havaintoihini sekä BirdLife Suomen ylläpitämästä Tiira-havaintotietokannasta hakemiini tietoihin, joiden käyttöön olen saanut luvan.

 

Papp paina pisim puski -juttusarjassa Laitilan seurakunnan papin virasta eläköitynyt Juha Kylänpää seuraa luonnon tapahtumia.