Pyhärannan hallintosihteeri valittiin Uuteenkaupunkiin

0
Arkistokuva: Hanna Hyttinen

Pyhärannan hallintosihteeri Tiia Haltia on valittu Uudenkaupungin tiedonhallintasihteeriksi. Tiedonhallintasihteerin virantäytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Haltian siirtyminen toisiin tehtäviin tarkoittaa sitä, että Pyhärannan kunnanvirastoon jää vain kolme työntekijää. Viime viikolla Laitilan Sanomat uutisoi vs. kunnanjohtaja Merja Kosken ja talous- ja hallintojohtaja Hanna-Maija Mäki-Laurilan irtisanoutumisesta. Lisäksi hallintosihteeri Lotta Laaksonen irtisanoutui kuukautta aikaisemmin. Vs. kunnanjohtaja Merja Kosken mukaan (Laitilan Sanomat 24.2.) viranhaltijoiden työtä on vaikeuttanut luottamushenkilöiden puuttuminen operatiiviseen toimintaan.

Kunnanjohtajan viransijaistusjärjestyksen mukaan tehtävää hoitaa tällä hetkellä rakennustarkastaja Olli Lahtonen . Kunnanhallituksen esityslistalla on huomenna torstaina ehdotus Lahtosen virallisesta nimittämisestä kunnanjohtajan sijaiseksi. Samana iltana valtuusto päättää kunnanjohtajan kelpoisuusehdoista. Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että tämä asettaa viran välittömästi haettavaksi.