
Suomessa ollaan ottamassa tänä vuonna käyttöön koirarekisteriä, johon on ilmoitettava jokaisen Suomessa asuvan tai maassa yli kolme kuukautta viipyvän koiran tiedot. Rekisteröintiä varten jokainen koira on myös tunnistusmerkittävä eli sirutettava.
Rekisteröinnin tavoitteena on erityisesti kitkeä koirien pentutehtailua sekä laitonta maahantuontia. Suomeen myydään koiranpentuja esimerkiksi Viron pentutehtaista. Usein koirilla on pentutehtaissa karmaisevat olosuhteet.
“Rekisteröinnin tavoitteena on erityisesti kitkeä koirien pentutehtailua sekä laitonta maahantuontia.”
UUTTA koirarekisteriä ylläpitää Ruokavirasto, joka ei ole saanut rekisteriä vielä pystyyn sovelluskehittäjästä johtuvista syistä. Rekisteri oli tarkoitus avata 1.1.2023.
Vaikka rekisteriä ei ole voitu ottaa vielä käyttöön, on koirarekisterin asiakaspalvelu jo avattu. Asiakaspalvelu vastaa rekisteriin liittyviin kysymyksiin jo ennen rekisterin avautumista. Tietoa uudesta rekisteristä ja ilmoitusvelvollisuudesta löytyy Ruokaviraston nettisivuilta.
Koiran voi ilmoittaa rekisteriin joko sovelluksessa osoitteessa koirarekisteri.ruokavirasto.fi tai toimittamalla asiakaspalveluun vapaamuotoisen asiakirjan, johon vastaavat tiedot koirasta on kirjattu.
“Rekisteriin pyritään siis kokoamaan tiedot kaikista koirista.”
KOIRAREKISTERI perustuu maa- ja metsätalousministeriön asetukseen. Se on myös määritellyt rekisteriin ilmoittamisesta perittävät hinnat. Toistaiseksi on kerrottu, että sähköisestä ilmoituksesta peritään 10 euron maksu ja kirjallisesta 19 euron maksu.
Julkisuudessa rekisteröintipakon on kerrottu herättäneen niin ymmärtämystä, ärtymystä kuin hämmennystäkin. Närää on aiheuttanut esimerkiksi maksumalli, jonka mukaan koiran ensimmäinen haltija, eli kasvattaja, maksaa koiran tietojen ilmoittamisesta rekisteriin ja jos koira vaihtaa haltijaa eli se myydään uuteen kotiin, maksaa myös uusi omistaja rekisteröintimaksun, kun hän ilmoittaa koiran hankinnasta.
Rekisteriin pyritään siis kokoamaan tiedot kaikista koirista eli se koskee myös ennen 1.1.2023 syntyneitä koiria.
“Viranomaisten arvioiden mukaan Suomessa on noin 700 000–800 000 koiraa.”
VAATIMUS on aiheuttanut hämmennystä, sillä moni on ilmoittanut koiransa Kennelliiton rekisteriin. Kennelliiton rekisteri on kuitenkin aivan eri asia kuin viranomaisen ylläpitämä rekisteri, johon nyt jokaisen koiran tiedot pyritään saamaan.
Koska Suomessa ei ole pakollista koirarekisteriä, ei kukaan tiedä suomalaiskoirien todellista määrää. Viranomaisten arvioiden mukaan Suomessa on noin 700 000–800 000 koiraa.
Kennelliiton rekisterissä puolestaan on noin 500 000 koiraa. Todennäköisesti suurta osaa Kennelliiton rekisteriin ilmoittamattomista koirista ei ole sirutettu. Suomessa pitäisi siis loppuvuoden aikana siruttaa jopa reilut 200 000 koiraa.
KOIRAREKISTERI on Suomen ensimmäinen lemmikkieläinten viranomaisrekisteri. Tuotantoelämille vastaavia rekisterejä on jo olemassa. Julkisuudessa on väläytelty myös kissoille vastaavaa rekisteröintivelvoitetta.
Koirarekisteri
- Tänä vuonna käyttöön otettava viranomaisrekisteri, jonne tulee ilmoittaa koiran perustiedot
- Rekisteri perustuu maa- ja metsätalousministeriön antamaan asetukseen
- Rekisteröinnillä on tarkoitus kitkeä koirien pentutehtailua sekä laitonta maahantuontia
- Rekisteröinti edellyttää koiran olevan tunnistusmerkitty eli sirutettu
- Ennen 1.1.2023 syntyneiden koirien tiedot tulee ilmoittaa rekisteriin vuoden 2023 loppuun mennessä
- 1.1.2023 jälkeen syntyneen koiran tiedot tulee ilmoittaa rekisteriin viimeistään 3 kk iässä tai aiemmin, jos koira luovutetaan uudelle haltijalle ennen 3 kk ikää
- Toisesta valtiosta Suomeen pysyvästi saapuva koira on ilmoitettava rekisteriin 4 viikon kuluessa saapumisesta tai ennen koiran luovuttamista uudelle haltijalle, jos luovutus tapahtuu ennen neljän viikon määräaikaa
- Myös Suomessa yli 3 kuukauden ajan väliaikaisesti oleskelevat koirat tulee rekisteröidä