Ossi Nyström
Kevääseen liitetään kaikenlaisia vanhan kansan tapoja ja uskomuksia, jotka ovat ihan yhtä typeriä kuin uuden kansan tavat ja uskomukset, joten jätetään ne sikseen. Kaikkein typerintä on kuitenkin uskoa, että tämä on se kevät, jolloin kaikki muuttuu. Tähän mennessä kaikki keväät ovat olleet kevään kaltaisia.
Kevääseen kuuluu, että lumen alta paljastuu kaikki se mitä sen alle syksyllä jäi. Vappupallojen riekaleet ja koirankakkakeot eivät ole muuttuneet miksikään sitten viime näkemän.
Myös nurmikko on yhä siinä missä ennenkin. Talot ovat yhä tallella teiden varsilla. Jalkakäytävät ovat paikoillaan.
Ojien reunustoilla kierittelevät jäätelöpaperit ovat siinä, mihin ne viimeksi jätimme. Edes tuuli ei ole viitsinyt puhaltaa niitä kauemmaksi.
Tähän aikaan vuodesta parhaimpia päiviä ovat ne, jolloin itse aurinko kömpii esiin hangen alta. Yhtäkkiä se ilmestyy taajamasiluetin taakse kuin vanhan miehen keltainen kalju. Jos tuo mies kääntäisi kasvonsa meitä kohti, se varmaan toteaisi, että siinäkö te taas olette.
Me emme liiku minnekään, mutta kevät tuo tavallisesti mukanaan muuttolintujen armeijan. Niistä minä en ymmärrä mitään, ja muista armeijoista en senkään vertaa. Vaikeat ajat tekivät monista tavan turakaisista ensin tartuntatautieksperttejä ja sitten sotastrategian erikoisasiantuntijoita, mutta minusta ne tekivät keväästä haaveilevan tylsimyksen.
Jos totta puhutaan, niin olen ollut keväästä haaveileva tylsimys aina ennenkin. Se johtuu kai siitä, että kevät ja syksy ovat väliinputoajavuodenaikoja, jotka menevät minulta usein vaivihkaa ohitse niiden alkamista odotellessa.
Nytkin on jo maaliskuu, ja minä puhun lumesta, vaikka jossain maan uumenissa leskenlehdet puskevat jo kohti lämpimiä kelejä. Nyt pitäisi viljellä latinankielisiä hokemia ja tarttua hetkeen, mutta millä minä mihinkään tartun, kun käsissäni on jo tuttipullo ja puklurätti.
On tavallista, että keväälle asetetaan kohtuuttomia odotuksia. Pitäisi mennä äkkiä jonnekin ryteikköön kuuntelemaan, kun purot solisevat, sillä kohta siellä on taas kolme metriä lunta ja kylmä.
Pitäisi ruveta heti paikalla seuraamaan jäiden sulamista, sillä kohta se muuttuu vedeksi, ja sitä nyt tulee kraanastakin. Pitäisi bongata äkkiä kevään ensimmäiset peipposet, pääskyset, telkät ja sorsat, sillä kesällä niitä roikkuu jo joka oksalla, eikä niissä ole enää mitään ihmeellistä.
Sitten pitäisi laittaa suitsait elintavat kuntoon, että kehtaa maata kesällä alasti jossain lokinpaskan, uv-säteilyn ja huutavien kakaroiden keskellä. Hyvä olisi myös ehtiä vielä vuorille kuolemaan, sillä kesällä on jo niin kuuma, ettei sinne millään jaksa silloin enää kiivetä.
Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisten olisi hyvä heivata niskoiltaan kaikki kevääseen liittyvä painolasti, sillä on älytöntä kantaa niskoillaan vuodenaikoihin liittyviä painolasteja. Yhtä hyvin voisi kantaa niskoillaan esimerkiksi satakiloisia norsunpoikasia. Norsunpoikasia kannattaa kantaa niskan sijaan jonkinlaisella kauhakuormaajalla.
Kevät taas ei ole mikään vain tämän kerran tarjolla oleva uusi alku, vaan se sama vanha alku, joka alkaa joka vuosi näihin samoihin aikoihin. Voit siis kaikin mokomin rentoutua ja antaa sen mennä ohi, sillä sama show alkaa pyöriä uudelleen taas vuoden kuluttua.
Kirjoittaja on tuore isä ja vapaa toimittaja.