Sen jälkeen olen äänestänyt vaaleissa aina. Muutaman vuoden päästä pääsin jo haastattelemaankin poliitikkoja. Tulikoe ei ollut helppo. Mauno Koivisto oli toista kertaa presidenttiehdokkaana. Hän kampanjoi Rantasipi Ikituurissa (nykyinen Caribia) ja minun piti haastatella häntä. Kynä tuskin pysyi kädessä, kun jännitin haastattelua. Mutta Manu ei siitä välittänyt, kärsivällisesti hän vastaili kysymyksiin.
Sen jälkeen mieleen ovat jääneet vain poikkeukselliset haastattelutilanteet: Veikko Vennamo, joka nappasi kädestä kiinni ja pyysi “tytön” kahville. Pertti Paasion haastattelu oli sovittu heille kotiin. Viime tingassa toinen toimittaja sairastui ja minun piti lähteä kiireessä Paasiota jututtamaan. Kamerasta unohtui filmi, mutta ei hätää, Pepehän harrasti valokuvausta. Hän kaivoi piironginlaatikosta filmirullan ja kuva saatiin otettua.
Erityisen hienoa on ollut seurata sivusta niitä poliitikkoja, joista arvasi heti ensi tapaamisella, että he etenevät pitkälle. Li Andersson oli parikymppinen Vasemmistonuorten puheenjohtaja, kun tapasimme kirjaston kahvilassa Turussa. Hän oli jo silloin kävelevä tietopankki. Annika Saarikon nousu Turun valtuustoon herätti huomiota. Nuori nainen käytti sanansäilää niin terävästi, että konkaripoliitikotkin hämmentyivät. Myös Petteri Orpon ensi tapaamisen muistan. Seisoimme hänen työpaikkansa, Turun AKK:n pihalla. Oli kevät ja suttuinen sää, siinäkin ympäristössä Orposta huokui karisma.
Toimittajan työssä on se hyvä puoli, että poliitikoista näkee myös sen kulissien takaisen ihmisen. Miten menestynyt ihminen liikuttuu kyyneliin puhuessaan vuosien takaisesta lapsensa kuolemasta. Useasta poliitikosta tiedän, mitä sairauksia heillä tai heidän lähipiirissään on. Televisiokameroiden edessä heistä ei näy se tuska.
Mitä enemmän poliitikkoja on tavannut, sitä vaikeampaa on päättää, ketä äänestää. Mieluiten antaisin äänen useammalle. Olen yrittänyt kehittää vaalikriteeristön, jotta vaalipäätös olisi helpompi. Ehdokkaalla pitää olla tietenkin hoksnokkaa, mutta vielä tärkeämpää on sydämen sivistys. Odotan, että päättäjillä on kyky samaistua toisen ihmisen elämäntilanteeseen. Viisaat ratkaisut vaativat sitä.
Olen liikkuva äänestäjä, mikä työni kannalta on eduksi. Puolueuskollisen toimittajan on vaikea uutisoida objektiivisesti. Yritän löytää ehdokkaista ihmisen, joka nostaa esille niitä asioita, jotka omassa elämäntilanteessani ovat tärkeitä. Eduskunta edustaa kansaa, siksi valinnassa voi vetää reilusti kotiinpäin.
Turussa asuessani painotin eri asioita kuin täällä. Nyt minulle on tärkeää, että ehdokas ymmärtää, ettei joka puolella Suomea pääse liikkumaan ilman omaa autoa. Pudotan pois myös ne ehdokkaat, joiden mielestä kaupungistuminen on yksinomaan hyvä trendi. He eivät ehkä tiedä, missä heidän ruokansa kasvatetaan ja missä valmistetaan Suomen vientituotteet. Ihmisten pitää pystyä elämään hyvää arkea myös kehäteiden ulkopuolella.
Vaalipäätös ei silti ole helppo, sillä jäljelle jää vielä monta hyvää ehdokasta.
Teija Uitto
Kirjoittaja aikoo äänestää tälläkin kertaa.