Valmet Automotive panostaa sähköiseen liikenteeseen – Bruttomyynti ja liikevoitto laskivat edellisvuodesta

0
Valmet Automotive kuvaili tilinpäätöstiedotteessaan viime vuotta tapahtumarikkaaksi.

Valmet Automotiven vuosi 2022 oli tapahtumarikas. Komponenttipula aiheutti tuotantokatkoja kaikilla liiketoimintalinjoilla, mutta vaikeuksista huolimatta konserni vahvisti asemaansa yhtenä toimialansa sähköisen liikenteen ja kestävän kehityksen johtavista yrityksistä, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.

– Muutos kohti sähköistä liikennettä nopeutui jälleen vuonna 2022. Valmet Automotive osoitti, että se on strategisesti erittäin hyvässä asemassa muutoksen suhteen, sillä sähköinen liikenne on yhtiön kaikkien liiketoimintalinjojen strateginen ydin, sanoo Valmet Automotiven hallituksen puheenjohtaja Jarkko Sairanen.

Tilikautena 2022 konsernin jatkuvien toimintojen bruttomyynti oli 2 841,9 miljoonaa euroa, jossa on laskua edelliseen vuoteen verrattuna 4,6 prosenttia. Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 603,5 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 5,8 prosenttia edellisvuodesta.

Akkuliiketoimintaan keskittynyt Electric Vehicle Systems (EVS) -liiketoimintalinja sekä avoautojen katto- ja kinematiikkajärjestelmiä kehittävä ja valmistava Roof & Kinematic Systems -liiketoimintalinja lisäsivät sekä bruttomyyntiään että liikevaihtoaan merkittävästi niin nykyisten tuotteiden tuotantomääriä kasvattamalla kuin voittamalla uusia asiakastuotanto-ohjelmia.

Autojen sopimusvalmistusliiketoiminnassa bruttomyynti ja liikevaihto laskivat yhtiön Mercedes-Benz GLC -katumaasturituotannon päättyessä suunnitellusti.

Konsernin liikevoitto oli 31,3 miljoonaa euroa, joka on 12,2 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna eli 5,2 prosenttia liikevaihdosta.

Investoinnit liittyivät akkuliiketoiminnan kasvun edistämiseen sekä kahden muun liiketoimintalinjan korvausinvestointeihin, tuottavuuden kehittämiseen sekä joustavuuden lisäämiseen.

Akkuliiketoiminnassa investointeja tehtiin Salon, Uudenkaupungin ja Kirchardtin akkutehtaisiin. Lisäksi yhtiö jatkoi investointejaan Saksassa sijaitsevaan akkujen testauskeskukseen sekä yhtiön omaan Modular Battery Platform -akkujärjestelmätuote-perheeseen.

Konsernin kassavirta investointien jälkeen oli -56.8 miljoonaa euroa. Muutoksen taustalla olivat käyttöpääoman vaihtelut sekä edellisvuotta jonkin verran korkeammat investoinnit jatkuviin toimintoihin.

Toimitusjohtaja Olaf Bongwald kiittää henkilöstöä kaikilla liiketoimintalinjoilla, jotka tekivät hänen mielestään erinomaisen tuloksen haastavasta vuodesta huolimatta.

– Akkuliiketoiminnan nopea kasvu sekä muiden liiketoimintalinjojen vahvat tulokset osoittavat konsernin potentiaalin sähköisen liikenteen keskeisenä toimijana. Odotimme vuodesta 2022 haastavaa, mutta tuloksemme myötä se tarjoaa meille erinomaisen lähtökohdan vuoden 2023 suunnitelmien toteuttamiseen, sanoo Bongwald.

Konsernin talousjohtaja Juha Torniainen on jättämässä yhtiön ja hänen seuraajakseen on nimitetty Petra Teräsaho , joka aloitti talousjohtajan tehtävässä 1.3.